Vaihtoehtona utopia

Robot - Bamenny (CC0)

Olen kirjoitellut viimeaikoina varsin asiapainotteisia ja yhteiskuntakriittisiä kirjoituksia liittyen hallituspolitiikkaan ja Suomen nykytilanteeseen. Niiden kirjoittaminen on sekä henkisesti, että työmäärältään kuitenkin aika raskasta. Lähteitä täytyy tarkistaa sivukaupalla, ja silti jää olo, että jotakin olennaista jää huomaamatta. Tulee helposti ajatus taistelusta tuulimyllyjä vastaan, koska jokaisella on omanlaisensa näkemys siitä, minkälainen hyvän yhteiskunnan tulisi olla. Niinpä ajattelin siirtää tosimaailmaan linkittyvät kirjoitukset ainakin yhden kirjoituksen ajaksi tauolle, ja pohdiskella minkälaisena hyvä yhteiskunta omassa ajattelussani näyttäytyisi. Kirjoitukseni on ennenkaikkea hassunhauska ajatusleikki, eikä sitä ole tarkoituskaan ottaa turhan vakavasti. Jos siis jatkat lukemista, älä turhaan huokaile, ettei tuollainen olisi mitenkään mahdollista. Ei olisikaan. Yhteiskuntaa kun ei voi väliaikaisesti nostaa laivan tavoin telakalle, ja korjata tai rakentaa kokonaan uudestaan. Tämä ajatusmalli kuitenkin lähtee ajatuksesta, mitä jos voisikin? Ja ennenkaikkea mitä jos minä saisin päättää kaikesta?

Utopiani perustuu lähtökohtaan, jossa jokaiselle kansalaiselle jaettaisiin täysin vastikkeeton ja mitään vaatimuksia sisältämätön perustulo. Tuon ideana suorastaan nerokkaan perustulon tulisi olla riittävä kattamaan kaikki välttämättömimmät menot, ajamatta sen varassa elävää ihmistä täysin ahtaalle. Tällaisina menoina pitäisin ainakin asumis-, sähkö-, vesi-, ja elintarvikekustannuksia. Perustulon varalla elävän asumisen täytyisi tietysti olla varsin vaatimatonta, sillä toimiakseen yhteiskunnan täytyy tarjota kannustimia oman elintason parantamiseksi. Noiden kannustimien tulisi kuitenkin olla nimensä mukaisesti kannustimia, eikä uhkauksia siitä, että tekemällä toisin otetaan ne vähätkin pois. Utopiassani työttömän, työhön kykenemättömän tai eläkeläisen ei tarvitsisi kokea pelkoa toimeentulonsa riittämättömyydestä. Ainakin ne pakolliset elinkustannukset, katto pään päällä ja ruokaa pöydässä, olisi pahimmassakin hädässä turvattu. Työtöntä ei vähäteltäisi töiden tekemättömyydestä, eikä ketään pakotettaisi menemään haluamattaan töihin. Töitä voisivat tehdä kaikki ne, jotka haluavat parantaa elintasoaan, hankkia materialistista omaisuutta tai muuten vain tykkäävät asioiden tekemisestä. Yhteiskunnassani kun sattuisi olemaan käytössä sellaista teknologiaa, jolla esimerkiksi ruokaa, asumuksia ja tarpeellisia tuotteita voitaisiin tuottaa selkeästi niiden vaatimia työntekijöitä useammalle ihmisille. Työtä tehtäessä käytettäisiin apuna esimerkiksi erilaisia robotteja, jotka hoitaisivat yksinkertaisimmat työt, kun ihmisten tehtäväksi jäisi toiminnan ylläpitäminen, robottien huoltaminen ja hedonistiset nautinnot. Tosiasiassa töitä ei edes riittäisi täysipäiväisesti kaikille, joten työpäivät olisivat lyhyempiä ja ihmiset voisivat tehdä vapaammin osa-aikaisia töitä tai käyttää vapaa-aikansa esimerkiksi taiteellisten, kulttuurillisten, urheilullisten ja yhteisöllisten askareiden parissa. Tai vaikka elämällä vielä utopiaanikin paremmassa virtuaalitodellisuudessa.

Perustulo tarvitsee tietysti toimiakseen vaihdon välineen eli oravannahan, jonka luominen ja määrän säätely olisi yksinomaan utopiaani hallinnoivan valtion alaisuudessa. Pankkitoiminta olisi tietysti sallittua, mutta valuutan lainaamista varten pankkien täytyisi tyytyä lainaamaan ihan omaa omaisuuttaan. Vähimmäisvarantojärjestelmästä ei olisi kukaan kuullutkaan ja hilpeät kansalaiseni korkeintaan nauraisivat moiselle ajatukselle. Vai että lainaisit minulle itse luomaasi rahaa, enpä usko! Valtio vastaisi myös perustulon jakamisesta ja kaikkien tulojen verottamisesta. Valtiolla olisi käytössään tulorekisteri, josta se voisi seurata kaikkien kansalaistensa tuloja reaaliajassa. Presidentti voisi siis aina hieroa käsiään tyytyväisenä, kun jossakin tapahtuu kehitystä. Eli jatkuvasti. Perustulon rahoittamiseksi käytössä olisi progressiivinen verotus, joka koskisi sekä töistä, että pääomasta saatua tuloa. Progressiivisuus olisi ihan helvetin jyrkkä, jossa tietyn tulotason jälkeen rikastuminen hidastuisi merkittävästi. Pysähtyisi kokonaan. Rikastuminen ei olisi kuitenkaan ainakaan teoriassa mahdotonta, sillä olisihan se joillekkin kansalaisistani mieleinen tavoite. Utopiassani rikastuminen olisi kuitenkin yksi tavoite muiden joukossa, eikä sillä voisi ostaa muuta kuin kulutushyödykkeitä, luksusta tai työvoimaa auttamaan arkisissa askareissa. Maailman vanhimmat askareet voisivat kuitenkin hoitaa vaikka ne robotit. #robotshavefeelingstoo? Valtaa ei voisi ostaa, sillä valtion virkoihin haettaessa olisi tiukka rajoitus ulkopuolista vaalirahoitusta koskien. Rahoitusta voisi kerätä rajoitetun määrän jokaiselta kannattajalta, joten varallisuutta tärkeämpää olisi ajaa yhteisöni tärkeinä pitämiä asioita. Kampanjointi olisikin siis entistäkin tärkeämpää, joten meeminlukutaito katsottaisiin varmasti eduksi. Valtion edustajat, ministerit ja presidentti valittaisiin tietenkin kansanäänestyksellä. Kansalla olisi myös mahdollisuus ottaa kertaalleen jokainen lakimuutos kansanäänestykseen, jossa enemmistön päätöksellä mikä tahansa säädös voitaisiin kumota. Loppuisi ainakin niiden hemmetin aktiivimallien tehtailu. Minun maassani kun ei väkisillä aktivoiduta, vaan otetaan ihan rennosti. Presidentin tehtävänä olisi olla arvojohtaja ja lähettiläs kansainvälisessä diplomatiassa. Presidentiksi valittaisiin siis kaikista parhaiten kansan arvoja edustava henkilö, eli se, joka osaa kertoa hauskimmat jutut.

Utopiassani kaikenlaista sivistystä, taidetta ja kulttuuria pidettäisiin arvossa, koulutukseen panostettaisiin ja erilaisia koulutuksia voisi yhdistellä helposti. Etkö muka ole koskaan halunnut olla sekä taidehistorian tohtori, että diplomi-insinööri yhtä aikaa? Nyt se on sallittua, jopa suotavaa. Sairaista ja vanhuksista pidettäisiin hyvää huolta ja terveydenhuoltoon panostettaisiin niin maan perkeleesti. Resursseista tärkeimpiä olisivat vesi, soittimet ja muut uusiutuvat luonnonvarat. Ympäristön saastuttamiseen suhtauduttaisiin vakavasti ja luonnon moninaisuutta haluttaisiin suojella. Ihmiset olisivat ihonväristä, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta tasa-arvoisessa asemassa, mutta jokaisella olisi lain rangaistusten nojalla velvollisuus olla puuttumatta toisten itsemääräämisoikeuteen tai rajoittamatta toisten oikeuksia. Nokkahuilua tosin saisi soittaa vain yksinään suljetussa tilassa. Kansallispelinä pelattaisiin shakkia ja kansallislauluna kajautettaisiin komeasti kolmiäänisenä The Beatlesin With A Little Help From My Friends. Pyhäpäivinä kokoonnuttaisiin yhteen keskustelemaan filosofisia, pohtimaan maailmankaikkeutta ja laulamaan yhteislauluja. Tällaisia pyhäpäiviä olisivat esimerkiksi Jimi Hendrixin syntymäpäivä, maailman kirjapäivä ja Star Wars -päivä. Kansallisia vapaapäiviä olisivat ainakin Game of Thronesin viimeisen kauden esityspäivät. Uskontojen suhteen jokainen saisi uskoa ihan mihin huvittaa, kunhan ymmärtää antaa jokaiselle yhtäläiset oikeudet uskomuksiinsa. Koska kaikki väestöstä eivät kuitenkaan kannattaisi rivitansseja ja kumbayaa, voitaisiin erimielisyydet ratkoa kaksintaisteluilla. Pyssyjen sijasta pelattaisiin kuitenkin vaikkapa erä monopolia tai menolippua. Ne kun ovat niin kauheita pelejä pelata kaksistaan, että haihtuisi ne erimielisyydetkin nopeasti. Sotimisen sijasta päämiehet voisivat sitten pelata vaikka Riskiä keskenään. Näkisi ainakin kenellä on oikeasti ne Sun Tzut hallussa ja ässät hihoissa.

Kaikista tärkeintä kuitenkin olisi, että utopiassani jokainen saisi olla vapaasti sellainen kuin on. Paitsi ne, jotka ovat kusipäitä. Niitä sietäisi läksyttää sen verran, että oppisivat tavoille. Uskoisin valtioni olevan kuitenkin sellainen lintukoto, ettei kukaan muistaisi edes olla kusipää. Tämän tästä sanottuani toivotankin kaikille lukijoilleni oikein railakasta viikonloppua. Koittakaahan olla ihmisiksi, älkää ottako asioita liian vakavasti ja nauttikaaa elämästä.

Rakkaudella, Taneli.

"Shiny, happy people holding hands. Shiny, happy people laughing."
R.E.M. - Shiny happy people (Out of Time 1991)