 |
| Finland - CGP Grey (CC BY 2.0) |
Tämä viisiosainen kirjoitukseni käsittelee Suomi 100 -hengessä Suomen historiaa ja kansakuntamme suurimpia saavutuksia. Ensimmäinen kappale on hieman humoristisempi, kaksi seuraavaa aihealueen kunnioituksesta vakavampia, neljäs käsittelee enimmäkseen kulttuuria ja poliittista kehitystä, ja viimeinen on lähinnä omaa pohdintaani Suomen mahdollisesta tulevaisuudesta. Kirjoitus on aika pitkä, joten sitä ei ole välttämättä tarkoituskaan lukea kokonaan kerralla. Aloittakaamme.
~ 1: Kivikaudesta Kalevalaan ~
Ensimmäiset hullut taivalsivat tänne Pohjolan perukoille jääkauden jälkeen, noin 9000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Vaikea kuvitella mikäköhän riivaus ajoi esi-isiämme kyhäämään töllejä tähän hyiseen erämaahan. Siitä huolimatta niin vain tehtiin ja kahjoista kahjoimmat asuivat niinkin kaukana pohjoisessa kuin nykyisen Rovaniemen kupeessa. Tuolta ajalta ei ole kauheasti tietoa nykypäivään säilynyt, mutta todennäköisesti jo silloin uitiin avannossa, painittiin karhujen kanssa, syötiin oravia ja niin perkeleesti puolukoita.
Tuohon aikaan kehitys oli sanalla sanoen hemmetin hidasta ja menikin melkein 8000 vuotta ennen kuin joku päätti pronssikaudella kyhätä ensimmäisen saunan. Mikäköhän älynväläys tuohonkin ratkaisuun ihmisen ajoi? Kaivettiin maahan kuoppa, kerättiin keskelle kiviä, peitettiin ne taljoilla ja pistettiin alle tuli palamaan. Ja sitten mentiin sinne savuun istumaan. Jos miettii miksi paikallinen kehitys on ollut niin hidasta, ei tarvitse kuin funtsia tuota kuviota. Siinä sitä porukka harveni kun hulluimmat sammuivat kiukaalle ja lopuiltakin surkastui aivosolut siinä savussa.
Jumalattomista olosuhteista ja omituisista perinteistä huolimatta täällä eli kansa, johon oli jo äidinmaidosta iskostettu sisu ja perkeleenmoinen itsepäisyys. Periksi ei siis annettu, joskin meni vielä ainakin tuhat vuotta, ennen kuin sivistyksen ensiaskeleet ylsivät Pohjolaankin. Ajanlaskumme alkua kutsutaan Suomen historiassa vanhemmaksi roomalaiseksi rautakaudeksi, koska Tonavalle asti työntynyt Rooman valtakunta kuljetti teknologista ja aatteellista kehitystä jopa Suomeen asti. Ohraa voitiin nyt niittää rautaisilla sirpeillä, eikä kaikki vapaa-aika enää mennyt oravien perässä nälissään juostessa.
Kun nykypäivän suomalainen miettii kansakuntamme historiaa, niin yleensä ensimmäisenä mieleen nousee varhaisella keskiajalla kukoistanut viikinkien kulttuuri. Jossain välissä oli joku hoksannut, että sen sijaan, että käännettäisiin päivät pitkät nauriita pellosta, olisi helpompaa vain kääntää toisten nauriit. Kaikkien nykypäivän Odinin viikinkien harmitukseksi on kuitenkin todettava, että suomalainen viikinkikulttuuri oli löydettyjen ryöstösaaliiden vähäisyydestä päätellen länsinaapureihimme verrattuna varsin vähäistä. Kyllä täälläkin tosin rähinöitä arvostettiin, josta kertoo ainakin se, että viikinkiaikaisista suomalaisista haudoista on löytynyt enemmän aseita, kuin muualta Skandinaviasta keskimäärin. Ja Odinista puheenollen Suomessa palvottiin Ukkoa, Tapiota, Perkelettä, Seppoa ja Ilmarista. En sitten tiedä miten hyvin esimerkiksi Ukon Sotilaat sointuisi suussa, mutta olisi se ainakin nimenä historiallemme uskollisempi.
Suomi alkoi lopultakin kiinnostaa muutakin maailmaa noin 850 vuotta sitten, kun ensimmäiset katolisen kirkon ristiretkeläiset löysivät tiensä eteläiseen Suomeen. Seurasi yli 100 vuotta käännytystyötä, rähinöitä ja sotimista, ennen kuin Suomen eteläinen puolisko saatiin kyykättyä osaksi muodostuvaa Ruotsin kuningaskuntaa. Koska kukaan nykyinen suomalainen ei ilolla mieti ajatusta ruotsalaisten talutusnuorasta, niin hypätään tarinassa suoraan 1500-luvulle, jolloin suomalainen kulttuuri, sellaisena kuin sen nyt tunnemme, alkoi ottaa ensiaskeleitaan. Yksi suurimpia kiitoksia tästä kuuluu Mikael Agricolalle, joka loi pohjan suomenkielen kirjalliselle muodolle. Ilman Agricolaa pitäisi tämäkin teksti tuutata varmaankin ruotsiksi, venäjäksi tai hitto vieköön savoksi. Riippuen siitä, kuka olisi ensimmäisenä päättänyt omia kielelliset oikeudet.
Noin kolme sataa vuotta - ja varmaankin tuhat sotaa ja yksi vallanvaihdos Venäjän alaisuuteen - myöhemmin Elias Lönnrot päätti aikansa kuluksi kyhätä eepoksen nimeltä Kalevala. Lopultakin saatiin kansakuntamme muinaiset uskomukset ja mytologia yksiin kansiin ja luotiin siinä sivussa pohjat yli sata vuotta myöhemmin syntyneen Peter Jacksonin tulevalle elokuvantekijän uralle. Ilman Kalevalaa kun esimerkiksi Tolkienin Taru Sormusten Herrasta olisi voinut olla ihan eri kirja, eikä siten Jacksonilläkään olisi välttämättä ollut yhtä hienoa eeposta filmatisoitavaksi. Tai jos mietitään vaikka historiamme hienointa taidemaalaria Akseli Gallen-Kallelaa, niin tiedä sitten mitä hän olisi päätynyt ilman Kalevalaa inspiraation lähteenä maalaamaan. Jonkin verran Gallen-Kallelan tuotantoa ihmetelleenä, veikkaisin sen kuitenkin olleen jotakin aika uskomattoman hienoa.
~ 2: Itsenäistyminen ja sisällissota ~
Jo 1800-luvun loppupuolella alkanut välien kiristyminen Euroopassa johti lopulta historiamme ehkä raaimpaan sotaan vuonna 1914, kun Itävallan kruununprinssi Frans Ferdinand murhattiin Sarajevossa. Tämä aloitti ketjureaktion, jonka seurauksen Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle saman vuoden heinäkuussa. Vaikutusvaltansa lisäämiseksi Balkanilla Venäjä asettui sodassa Serbian puolelle, kun taas Saksa antoi tukensa Itävalta-Unkarille. Kahden rintaman sotaa pelätessään Saksa asetti tavoitteeksensa kukistaa läntisen arkkivihollisensa Ranskan kuudessa viikossa. Kun Saksa aloitti Schlieffen-suunnitelman mukaisen hyökkäyksensä Ranskaan Belgian kautta, antoi se syyn myös Iso-Britannialle julistaa sodan Saksaa vastaan. Myöhemmin sotaan liittyivät vielä Italia, Bulgaria, Kiina, Japani, Kreikka, Yhdysvallat, Osmanien valtakunta ja muita pienempiä valtioita. Ensimmäinen maailmansota oli alkanut.
Kun ensimmäinen maailmansota vuonna 1917 johti Venäjän keisarikunnan hajoamiseen ja poliittiseen valtataisteluun Venäjän tulevaisuudesta, katsottiin tilaisuuden koittaneen itsenäistymiselle myös Suomessa. Suomen suuriruhtinaskunta julistautuikin itsenäiseksi tasan sata vuotta sitten 6. joulukuuta 1917. Maailmansodan suurimpien sotatantereiden ulkopuolelle jäänyt Suomi katsoikin sitten asioikseen olla trendikkäästi maailman menossa mukana, ja järjesti sisällissodan sitten ihan keskenään. Osapuoliksi muodostuivat pääasiassa työväenliikkeisiin kuuluvien ja Venäjän tukemien punaisten joukko, jota vastaan asettui Suomen senaatin johtamat ja Saksan tukemat valkoiset. Taistelu oli viimekädessä poliittisten ideologioiden yhteentörmäys, jossa valkoiset kannattivat porvarijohtoista, kapitalismiin pohjautuvaa monarkiaa, kun taas punaiset halusivat Suomessa toteutettavan sosialistista kommunismia.
Vajaat neljä kuukautta kestäneet, ja kymmeniä tuhansia ihmishenkiä vaatineet, taistelut päättyivät pääosin lopulta Carl Gustaf Emil Mannerheimin johtamien valkoisten voittoon, kun punaisen puolen valitsema Suomen kansanvaltuuskunta joutui perääntymään Helsingistä 8. huhtikuuta. Meni kuitenkin vielä yli kuukausi ennen sodan loppumista, kun viimeisetkin venäläiset saatiin ajettua pois Inon linnoituksesta. Johtajiensa pakenemisesta katkeroituneet punaiset antautuivat sankoin joukoin, jonka jälkeen erityisesti punakaartilaiset suljettiin vankileireille. Noilla vankileireillä kuoli sittemmin yli kymmenen tuhatta suomalaista, ja ajanjaksoa onkin pidetty yhtenä Suomen historian synkimmistä hetkistä.
Valkoisten voiton myötä alettiin rakentaa itsenäistä, uutta Suomea. Ensimmäisenä ajatuksena oli muuttaa Suomi monarkiaksi ja Suomelle etsittiinkin itsenäisyyden ensimmäinen vuosi kuningasta jopa Saksasta asti. Lokakuun yhdeksäntenä päivänä 1918 Suomen eduskunta valitsikin Suomen kuninkaaksi Saksan Hessenin maakreivin ja keisari Vilhelm II:n lankomiehen Friedrich Karlin. Kun Saksa kuitenkin samana vuonna hävisi ensimmäisen maailmansodan, myös Suomessa tultiin toisiin ajatuksiin kuninkaan nimittämisestä. Niinpä Suomen hallitusmuodoksi päädyttiinkin vuotta myöhemmin vahvistamaan tasavalta. Ei siis ollut kovinkaan kaukana, ettei tänä päivänä täälläkin pällisteltäisi ihmeissään kuninkaallisten toilailuja.
Itsenäistymistä ja tasavallaksi julistautumista seuranneet vuodet olivat kuitenkin sodan jäljiltä hankalia. Radikaalisimmat sosiaalidemokraatit yrittivät järjestäytyä uudelleen Suomalaisena Kommunistisena Puolueena, mutta oikeistohallitus kuitenkin totesi puolueen laittomaksi. Kommunisteja vastaan järjestäytyi fasistinen Lapuan liike, jonka tavoitteena oli terrorisoida työväenjärjestöjen järjestäytymistä ja taistella kommunismia vastaan, muunmuassa järjestämällä muilutuksia. Muiluttaminen maasta ulos alkoi kuitenkin käydä tylsäksi, kun viinankin juominen kiellettiin kieltolain nojalla. Niinpä neuvokkaat suomalaiset päättivätkin yhteistuumin ryhtyä muiluttamaan ihmisten sijasta viinaa rajojen ulkopuolelta sisälle Suomeen. Vielä kun 1930-luvulla maailmanlaajuinen lama kurjisti elämää Suomessakin, alettiin vihollisia etsiä toistemme sijasta ulkopuolelta. Mikään ei yhdistä suomalaisia samalla tavalla kuin yhteinen tarve päästä toilailemaan kännissä. Tulevan vuosikymmenen tapahtumat tietäen, ei voi kun sanoa tuon yhtenäistymisen tapahtuneen kreivin aikaan.
~ 3: Toinen maailmansota ~
Mustana torstaina 24. lokakuuta 1929 Yhdysvalloissa puhjennut suuri lama laittoi liikkeelle maailmanlaajuisen aallon, jonka seurauksena maailmantalous romahti ja työttömyys kipusi monissa maissa ennätyslukemiin. Erityisesti ensimmäisen maailmansodan ankarista sotakorvauksista ja määräyksistä kärsivässä Saksassa tämä käynnisti valtavan poliittisen vastarinnan purkauksen. Adolf Hitlerin johtama kansallissosialistinen natsipuolue lupasi poistaa työttömyyden ja kumota Saksalle häpeällisenä koetut määräykset. Valtaan päästyään Hitler kielsi kaikki muut puolueet ja nousi siten Saksan diktaattoriksi. Samoihin aikoihin fasistiset puolueet nousivat valtaan myös Italiassa, Espanjassa, Itävallassa, Portugalissa ja monissa muissa laman kourissa kärsivissä maissa.
Ensimmäisen maailmansodan aikaan Venäjästä irtaantuneen Suomen suhteet idässä nousevaan Neuvostoliittoon pysyivät 1930-luvulla sanalla sanoen viileinä. Saksan ja Neuvostoliiton väliset suhteet olivat vielä sitäkin kylmemmät, ja fasismin ja kommunismin välinen vastakkainasettelu loi valtavasti kitkaa maiden välille. Neuvostoliiton näkökulmasta Suomen menettäminen ensimmäisessä maailmansodassa oli valtava isku puolustautumiselle mahdollista Saksan hyökkäystä vastaan. Se menetti lähes kaikki Suomenlahden rannikkolinnoitukset, joka heikensi tärkeän Leningradin, eli nykyisen Pietarin, puolustuksellista asemaa. Hitlerin johtama Saksa puolestaan janosi oikeutta ensimmäisessä maailmansodassa kokemilleen vääryyksille, ja alkoi aseistautua Kansainliiton estelyistä huolimatta. Saksa ei kuitenkaan halunnut joutua kahden rintaman sotaan, eikä Neuvostoliitto ollut vielä valmis mittaviin sotatoimiin, joten ne sopivat keskenään Molotov-Ribbentrop-sopimuksella hyökkäämättömyydestä 23. elokuuta 1939. Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin etupiirijaosta, jossa Itä-Eurooppa, Baltian maat ja piskuinen Suomi jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton kesken.
Viikko sopimuksen tekemisen jälkeen 1. syyskuuta Saksa hyökkäsi Puolaan ja aloitti sillä toisen maailmansodan. Ranska ja Iso-Britannia julistivat sodan Saksalle Puolalle antamiensa turvatakuiden mukaisesti. Tuki Puolalle oli kuitenkin lähinnä poliittista ja Saksa asetettiin kauppasaartoon. Uudenlaista salamasota-taktiikkaa käyttävä Saksa kuitenkin nujersi Puolan nopeasti ja miehitti siitä valtaosan, samalla kun Neuvostoliitto miehitti sen itäiset osat. Tämän jälkeen Neuvostoliitto aloitti neuvottelut Suomen ja Balkanin maiden kanssa, joiden tavoitteena oli saada maat luovuttamaan alueitaan vapaaehtoisesti Neuvostoliitolle puolustusasemien järjestelemiseksi. Neuvotteluiden epäonnistuttua, Neuvostoliitto aloitti sotaa julistamatta hyökkäyksen Suomeen 30. marraskuuta 1939. Neuvostoliiton propagandan mukaan suomalaiset olivat aloittaneet ampumisen ensiksi niinsanotuilla "Mainilan laukauksilla", mutta Venäjä on sittemmin myöntänyt kyseessä olleen false flag -operaatio, jonka perusteella valloitus voitiin aloittaa. Suomen talvisota oli alkanut.
Neuvostoliiton ensimmäinen hyökkäys pakotti suomalaiset perääntymään, kunnes eteneminen pysähtyi kuuluisaan Mannerheim-linjaan. Neuvostosotilaat pyrkivät läpäisemään linjan 9 päivän ajan siinä onnistumatta, jonka aikana se koki suuria menetyksiä. Kokeneet suomalaiset metsänkävijät aloittivat sissihyökkäykset, joilla onnistuttiin aiheuttamaan Neuvostoliitolle valtavia miestappioita. Tammikuun alussa 1940 aloitettu, ja paremmin valmisteltu, Neuvostoliiton toinen suurhyökkäys kuitenkin onnistui murtautumaan paikoitellen läpi Mannerheim-linjasta, joka pakotti suomalaisia vetäytymään taaksepäin. Talvisessa maastossa eteneminen oli kuitenkin hidasta ja vetäytyvät suomalaiset onnistuivat hidastamaan sitä entisestään. Neuvostoliiton miesylivoima oli kuitenkin niin massiivinen, että se onnistui tunkeutumaan jatkuvasti syvemmälle maahan. Sen kokemien miestappioiden lukumäärä, hidas eteneminen ja Saksan hyökkäyksen uhka kuitenkin aloittivat rauhanneuvotteluihin valmistautumisen. Suomi oli kärsinyt sodassa myös merkittäviä tappioita ja sen parhaiten varustellut puolustuslinjat oli valloitettu, joten 105 päivää kestäneiden taisteluiden jälkeen osapuolet sopivat rauhasta Moskovan rauhansopimuksella. Rauhansopimuksen ehtoina Suomi joutui luopumaan suuresta osasta Karjalaa, Sallaa ja pienempiä alueita. Koko maan valloitukselta oli kuitenkin vältytty ja sisukkaasti taistellut Suomi sai pitää itsenäisyytensä.
Kun Saksan johtamat Akselivallat olivat saaneet vuoden 1941 alkuun mennessä valloitettua suurimman osan Euroopasta, kohdisti Hitler katseensa Neuvosto-Venäjälle. Sunnuntaina 22. kesäkuuta 1941 Akselivallat käynnistivät operaatio Barbarossana tunnetun hyökkäyksen, johon myös suomalaiset myöhemmin osallistuivat. Suomessa Barbarossa nähtiin mahdollisuutena palauttaa talvisodassa menetetyt alueet, mutta hyökkääminen Neuvosto-Venäjälle nähtiin ongelmallisena perustella talvisodasta toipuvalle kansalle. Kun Neuvosto-Venäjä aloitti pommitukset Helsingissä pari päivää Saksan hyökkäämisen jälkeen, sai Suomi syyn liittyä mukaan Saksan hyökkäykseen. Saksan ja Suomen yhdistetyt voimat olivat liikaa Neuvostoliitolle, joka joutuikin perääntymään pitkälle sisämaahan. Onnistuneet aluevaltaukset alkoivat vahvistaa Suomessa itsenäistymisen jälkeen heränneitä ajatuksia Suur-Suomen rakentamisesta.
Saksalaisten eteneminen pysähtyi kuitenkin Leningradiin ja Stalingradiin, joita ei saatu pitkistä ja tuhoisista taisteluista huolimatta valloitettua. Lopulta Yhdysvaltojen liittyminen sotaan käänsi vaakakupit lopullisesti Liittoutuneiden puolelle ja Akselivaltojen valtakausi alkoi luhistua. Samalla Neuvostoliitto aloitti uuden suurhyökkäyksen saksalaisia ja suomalaisia vastaan, jotka olivat kolme vuotta kestäneestä sodasta uupuneita. Vuoden 1944 aikana Neuvostoliitto työnsi rajoja takaisin pitkälle Suomen valloittamien alueiden yli ja Suomi joutui lopulta irrottautumaan sodasta myöntyen raskaisiin rauhanehtoihin: Suomi joutui muun muassa luopumaan talvisodan aikana menettämiensä alueiden lisäksi Petsamosta, ja vuokraamaan Porkkalan 50 vuodeksi Neuvostoliitolle. Lisäksi Suomelle määrättiin maksettavaksi sotakorvauksina 300 miljoonaa yhdysvaltain dollaria. Suur-Suomi-aate unohdettiin ja Suomi joutui nöyrtymään osaansa sotaa lietsoneena takapajulana.
~ 4: Takapajulasta kehityksen kärkeen ~
Sotien jälkeisen Suomen rakenne muuttui merkittävästi suurten ikäluokkien ja karjalaisten siirtolaisten vuoksi. Aikaisemmin maatalousvaltainen Suomi alkoi teollistua, ja sen myötä myös kaupungistua nopeasti. 1950-lukua on Suomessa pidetty kulttuurin kukoistamisen aikana: Alvar Aallosta tuli maailmanlaajuisesti tunnettu modernistisen arkkitehtuurin mestari, muun muassa Kaj Franck ja Tapio Wirkkala toivat suomalaisen muotoilun maailmankartalle, ja vuonna 1951 Armi Ratia perusti Marimekon. Hienosti alkaneen 50-luvun huipensivat vuonna 1952 järjestetyt Helsingin kesäolympialaiset, ja samana vuonna Armi Kuusela valittiin kaikkien aikojen ensimmäiseksi Miss Universumiksi. Sotakorvaukset Neuvosto-Venäjälle saatiin maksettua loppuun ja oli aika keskittyä jälleenrakentamaan Suomea.
Jälleenrakennuksen myötä Suomesta alettiin rakentaa pikkuhiljaa hyvinvointivaltiota. Lainsäädäntöön lisättiin laki lapsilisistä ja kansaneläkettä uudistettiin. Koneellistumisen myötä sähkö, viemäröinti ja vesijohdot yleistyivät rakennuksissa. Uusia rakennuksia rakennettiin paljon ja aikakauden suosituin rakennusmalli oli puolitoistakerroksinen, puurakenteinen ja harjakattoinen rintamamiestalo. Ruuaksi syötiin läskisoosia, vihanneksia, makkarakastiketta ja hernekeittoa, kunnes 1950-luvun lopulla myös esimerkiksi hedelmät ja einesruuat alkoivat yleistyä kaupoissa. Parantuneiden olosuhteiden myötä lapsikuolleisuus laski viidessätoista vuodessa yli puolella ja vastasyntyneiden elinajanodote kasvoi samassa ajassa lähes kymmenellä vuodella. Sotavuosina tuli tunnetuksi lause: "Meitä on liian vähän", jota sodan jälkeen alettiinkin porukalla ahkerasti kumoamaan. 40- ja 50-lukujen vaihteessa suomalaisia syntyikin vuosittain noin 100 000, kun nykyisin syntyvyys on noin 60 000 henkeä vuodessa.
1960-luvulle siirryttäessä suomalaiset saivat ensimmäistä kertaa koteihinsa lähetyksiä myös television välityksellä, kun Yleisradio alkoi lähettää TV1 ja TV2 kanavia. Samalla joukkoon liittyi ensimmäinen mainostelevisiokanava, joka on sittemmin tunnettu nimellä MTV3. Aikakauden tunnetuin suomalainen oli eittämättä Urho Kaleva Kekkonen, joka toimikin Suomen presidenttinä yhteensä 25 vuotta. Nykyisin perustuslain 54 § estää samaa henkilöä toimimasta presidenttinä yhtäjaksoisesti kahta kautta pidempään. Sisäinen muuttoliike Suomessa vahvistui ja yhä suurempi osa väestöstä muutti maaseudulta etelän kaupunkeihin. Erityisesti keskioluen ja Koskenkorvan kulutus lisääntyi merkittävästi, tanssilavakulttuuri kukoisti ja ensimmäiset pikaruokalat avattiin 1970-luvulle siirryttäessä. Kansa seurasi joukolla televisiosta Münchenin kesäolympialaisia, joissa Lasse Virén ikonisesta kaatumisestaan huolimatta voitti 10 000 metrin olympiakultaa uudella maailmanennätysajalla.
Ehkä kaikista merkittävin tasa-arvoa ja hyvinvointiyhteiskuntaa edistävä uudistus tehtiin 1980-luvun alussa, kun peruskoululailla pyrittiin takamaan kaikille nuorille varallisuusasemasta tai asuinpaikasta huolimatta yhdenvertainen koulutus. Uudistus alkoikin pian kantaa hedelmää ja vuonna 2000 tehdyssä PISA-mittauksessa Suomi oli kaikista mitatuista maista ensimmäinen lukutaidossa, kolmas luonnontieteissä ja neljäs matemaattisessa osaamisessa. 1980-luvulla koittaneen nousukauden aikana tehtiin myös merkittäviä uudistuksia julkiseen terveydenhoitoon ja erilaisia sosiaalietuuksia, kuten sairausvakuutuslakia, työttömyysturvaa, toimeentulotukea ja eläkejärjestelmää kehitettiin lähemmäs nykyistä muotoaan. Muun muassa näiden uudistusten myötä Suomi nousi 2000-luvulle siirryttäessä elinaikaa, koulutus- ja elintasoa mittaavalla inhimillisen kehityksen indeksillä (HDI) kaikista korkeimpaan erittäin korkean HDI:n kategoriaan. Tätäkin suurempi saavutus, ainakin monien suomalaisten muistoissa, on tietenkin vuonna 1995 voitettu ensimmäinen jääkiekon maailmanmestaruus. Ennen milleniumin vaihtumista urheilua juhlittiinkin oikein urakalla, kun Mika Häkkinen voitti kaksi Formula ykkösten maailmanmestaruutta.
2000-luvulle siirryttäessä merkittävin tapahtuma Suomessa oli varmasti Nokian nousu (ja myöhemmin tuho) kansainvälisesti suurimmaksi matkapuhelinten valmistajaksi. Vahvasti metsäteollisuuteen painottuneessa Suomessa tajuttiin, että luonnonvarojen suhteen varsin köyhässä Pohjolassa oli parempi tuottaa korkealaatuisia palveluita, kuin keskittyä yksinkertaisten tuotteiden alkutuotantoon. Suomesta tulikin pian maa, joka tunnettiin erityisesti korkeasti koulutetusta työvoimastaan ja teknologian osaamisestaan, joista tuoreimpina esimerkkeinä Rovion ja Supercellin kaltaiset pelitalot. Jos aikanaan Kalevala, Alvar Aalto, Lasse Virén, Urho Kekkonen, korkeat PISA-tulokset, Mika Häkkisen maailmanmestaruudet, Nokia tai edes jääkiekon maailmanmestaruus eivät tuoneet Suomea koko maailman tietoon, niin viimeistään sen teki vuonna 2005 Lordi Euroviisut voittaessaan. Tuossa vaiheessa voitiin kansakuntana yhteistuumin todeta, että nyt jos koskaan ollaan kaikki saavuttamisen arvoinen saavutettu. Vai ollaanko? Missä Suomi menee nyt ja miltä sen tulevaisuus mahtaa näyttää?
~ 5: Olemassaolon suuri kysymysmerkki ~
Jos historiasta voidaan mitään päätellä, niin mittasuhteet kasvavat teknologisen ja yhteiskunnallisen kehityksen myötä. Kun aikanaan yhteisöt rajoittuivat kyliin, sitten kaupunkeihin ja lopulta pieniin valtioihin, niin nykyisessä globaalissa maailmassa yhteisöt ovat valtavasti suurempia. Maiden koko on keskimäärin kasvanut ja lähes jokainen maa kuuluu johonkin itseään suurempaan unioniin tai liittoon. Kehityksen voi havaita ihan Suomessakin, jossa kuntien määrä on jatkuvasti vähentynyt kuntaliitosten myötä. Tällainen kehitys on vain ihan luonnollista, kun sekä tiedon kuin ihmistenkin liikkuminen paikkojen välillä on merkittävästi helpottunut. Ennen oli hankalaa hallinnoida suuria alueita, mutta nykyisin tieto liikkuu ympäri maailmaa sekunteissa ja vieraisiin valtioihinkin matkustaminen lasketaan päivien sijasta tunneissa. Nykyisen Suomen päätösvaltakin on vuosien saatossa merkittävästi pienentynyt Suomen liityttyä ensiksi vuonna 1955 Yhdistyneisiin Kansakuntiin ja neljäkymmentä vuotta myöhemmin Euroopan Unioniin. Näiden lisäksi Suomea sitoo valtava määrä erilaisia kansainvälisiä sopimuksia, joita sen on erilaisten sanktioiden nojalla noudatettava.
Konservatiivisen ajattelijan mielestä tällainen kehityskulku ei tietenkään käy päinsä, vaan Suomen pitäisi mitä pikimitten sulkea kaikki rajat, erota Euroopan Unionista, eurosta ja kaikista sen toimintaa rajoittavista kansainvälisistä sopimuksista. Tällainen ajattelu on kuitenkin melkoisen naiivia, sillä globaali talous, tiedonkulku ja osallistuminen maailman poliittiseen päätöksentekoon vaatii kaikilta osapuolilta yhteisiä pelisääntöjä. Olemme kuitenkin viimekädessä kaikki yhteisvastuussa planeetastamme, sen ihmisistä ja muista elinmuodoista. Vaikka Suomi onkin verrattain pieni ja väkiluvultaan vähäinen maa, on sillä kuitenkin kokoaan enemmän vaikutusvaltaa muiden pohjoismaiden nojalla kansainvälisessä päätöksenteossa. Siitä itsensä ulos sulkeminen ja sisäänpäin tuijottaminen olisi ilman muiden osapuolten mahdollisia sanktioitakin vähintäänkin kapeakatseinen tapa ajatella omiin asioihin vaikuttamisesta.
En ole mikään liittovaltiomallin suurin kannattaja, mutta kehityssuunnan realiteetit ymmärtäen sellainen tulee nykyistä vahvemmassa muodossaan toteutumaan joskus tulevaisuudessa. Se ei välttämättä tarkoita edes sitä, että Suomi olisi esimerkiksi Euroopan Unionin yksi osavaltio samalla tavalla kuin vaikkapa Texas on Yhdysvalloissa. Kansainvälinen yhteistyö tulee kuitenkin jatkuvasti lisääntymään ja kaikkien monikulttuurin vastustajien harmiksi myös kulttuurit tulevat jatkossa sekoittumaan entisestään. Se on kehityskulku, jota ei voi estää muuten, kuin tuhoamalla käytössä olevaa teknologiaa, rajoittamalla mahdollisuutta matkustaa muihin maihin ja tekemällä politiikkaa, joka tähtää tulevaisuuden sijasta historiaan. En jaksa hetkeäkään uskoa, että tällainen ajattelumalli saisi niin suurta kannatusta, että tästä päästäisiin kansainväliseen sopuun, jossa jokainen valtio alkaisi tuijotella vain sisällepäin ja vahtimaan pelkästään omia rajojaan. Suomi nimittäin ei voi tehdä tällaista politiikkaa omin päin, huolimatta siitä mitä perussuomalainen kansanedustaja saattaakin kirjoitella Twitterissä.
Nyt kun nämä kehityksen todennäköiset suuntaviivat on aseteltu, on syytä pohtia minkälaisia toimenpiteitä Suomi voi tehdä kansalaistensa hyvinvoinnin turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Olen kirjoitellut näistä jo jonkun verran, joten siteeraan ensiksi kirjoitustani koulutuksen tärkeydestä ja sanon, että koulutuksesta leikkaaminen on suurimpia harha-askeleita, joita yhteiskuntamme voi tällaisessa tilanteessa ottaa. Tarvitsemme kouluttautunutta ja yleissivistynyttä väestöä, jolla on kykyä sopeutua monipuolisesti nopeasti muuttuvaan yhteiskuntaan. Poliittista aktiivisuutta pitää kehittää ja ihmisiä tulee kannustaa osallistumaan julkiseen keskusteluun. Loukkaantumisen kulttuurista pitäisi pyrkiä eroon ja olla valmiita keskustelemaan asioista rehellisesti faktoihin ja tilastoihin perustuen, sen sijaan että heitellään puolin ja toisin populistisia olkiukko-argumentteja. Kädenvääntö asioista ei saa johtaa päätöksentekoon, jossa tehdään lopulta päätöksiä, joka ei miellytä kumpaakaan osapuolta. Sananvapautta on puolustettava, mutta vihapuhe ja kansanryhmää kohtaan kiihottaminen ei ole sananvapautta - se on kiusaamista. Maahanmuuton ongelmista pitää kuitenkin pystyä rehellisesti puhumaan ja tehdä poliittikkaa, joka ottaa huomioon rajalliset resurssimme ja kansalaisten keskuudessa kasvavan ahdingon. Työttömille pitää pystyä tarjoamaan oikeita töitä, eikä palkkatyötä saa korvata työttömyyskorvauksen oikeuttamiseen vaadittavalla pakkotyöllä. Se on kaikkien tavallisten suomalaisten ongelma, jos palkansaajien määrä vähenee, vaikka töitä tehdään yhtä paljon.
Oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi politiikkaa ei voida tehdä pelkästään siitä ajatuksesta, että turvataan kaikille näennäisesti samat mahdollisuudet. Ihmiset tulevat eriarvoisista olosuhteista, joten poliittisessa päätöksenteossa pitäisi kohdistaa voimavarat kaikista heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen. Me muut kyllä pärjätään ihan hyvin jo sillä mitä on. Kuka tahansa voi kuitenkin tipahtaa tuohon heikompiosaisen asemaan esimerkiksi sairastumisen tai työttömyyden seurauksena. Meidän pitää pyrkiä tekemään kaikkemme, jotta heillä olisi mahdollisuus ponnistaa takaisin osalliseksi yhteiskuntaamme. Syrjäytymisen estäminen tai vähävaraisen tukeminen ei ole pelkästään moraalisesta ja empaattisesta näkökulmasta jokaisen velvollisuus, vaan se on myös kansakuntamme etu. Työttömyys, sairaudet ja yhteiskunnasta tipahtaneet maksavat meille kaikille valtavasti. Mitä suurempi porukka meillä on tätä kelkkaa vetämässä, sitä isompaa kelkkaa myös jaksamme vetää. Tässä ei ole kyse pelkästään siitä miten kakku jaetaan, tai miten suuri kakku meillä yhteensä on. Tässä on kyse siitä, että meillä on sekä iso kakku, että mahdollisimman paljon ihmisiä jotka siitä saa edes sellaisen osan, jolla voi elää ihmisarvoista elämää. Ei kai se nyt hitto vieköön oikeasti ole muilta niin paljon pois ja siten niin kammoksuttava ajatus?
Meillä on yksi maailman oikeudenmukaisimmista, tasa-arvoisimmista ja turvallisimmista yhteiskunnista. Se on yksi maailman demokraattisimpia valtioita, jossa voimme ainakin yleensä luottaa siihen, että meillä on apua saatavilla ja laki joka suojelee kaikkien oikeuksia. Se on kulttuurissamme asia, jota meidän tulisi kaikilla keinoillamme vaalia ja viedä eteenpäin. Varsinkin tällaisena juhlapäivänä on hyvä juhlistaa omaa kulttuuria ja sen saavutuksia, mutta se ei ole mikään syy sulkea silmiään kaikelta pahalta mitä maailmassa tapahtuu. Suomen tulee olla edelläkävijä ja suunnannäyttäjä oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentajana, jossa ihmisille sallitaan vapaus olla sellaisia kuin ovat, jos se ei rajoita toisten oikeuksia. Tämä oikeuksien rjaoittaminen koskee siis ihan yhtälailla yksilönvapauksia rajoittavia uskontoja, vasemmistoanarkisteja kuin uusnatsejakin. Ihmisten tuomitseminen etukäteen on oikeusvaltion kaikkien periaatteiden vastaista. Jokaiselle pitää antaa mahdollisuus ja yhteisten pelisääntöjen rikkomisesta tulee seurata rangaistus. Sitä varten meillä on olemassa poliisi, lakia säätävä elin, valtavasti viranomaisia ja puolustusvoimat. Emme tarvitse siihen katupartioita tai oman käden oikeutta. Ne eivät suojele ketään, mutta luovat sitäkin enemmän ennakkoluuloja ja pelkoja ihmisten keskuudessa.
Toivottavasti tämä lyhkäinen kirjoitukseni herätti jonkunlaisia ajatuksia ja otan mielelläni vastaan kaikenlaiset mielipiteet näkemyksistäni. Erityisesti eriävät mielepiteet ovat mielenkiintoisia, sillä ne pakottavat minut tulkitsemaan sanomisiani uudessa valossa. Joten jos ajatuksia heräsi, niin ole hyvä ja kirjoita niistä. Tärkeintä kuitenkin on, että muistamme kommunikoida keskenämme, emmekä sulkeudu omiin pieniin kupliimme. Näiden sanojen myötä toivotan sinulle, joka jollain ihmeellä tänne asti jaksoit lukea, erittäin hyvää itsenäisyyspäivää - olkoon se yhtä hieno ja ikimuistoinen kuin satavuotias Suomemme ansaitsee!
"Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa."
Jean Sibelius - Finlandia, Op. 26 (1899)
