Uudet levyhelmet #1: Olavi Uusivirta - Olavi Elää!

Tero Ahosen taiteilema kansikuva Olavi Uusivirran Olavi Elää! -livealbumille.

Koska blogini on omani ja intohimonani musiikki, päätin aloittaa kokonaan uuden osion omistettuna suomalaisen musiikin uusille levyhelmille. Uuden musiikin löytäminen on aina yhtä jännittävä kokemus ja koska kirjoittaminen on intohimoistani toinen, ajattelin yhdistää nämä nyt saumattomasti yhdeksi kokonaisuudeksi. Suomalainen musiikki jos mikä kun kaipaa lisää puolestaan puhuvia äänitorvia. Ja mikäpä olisi parempi tapa aloittaa tämä osio kuin tunnetusti yhden suosikkiartistini Olavi Uusivirran upouusi livealbumi Olavi Elää! En ole varsinaisesti mikään livealbumien innokkain kuuntelija, mutta tällä kertaa tehdään siihenkin sääntöön poikkeus. Olenhan kuitenkin käynyt ihailemassa Olavia yhtyeineen jo neljästi kuluneen vuoden aikana ja viidesti jos edellinenkin lasketaan mukaan. Viimeisin näistä oli Kuopion musiikkikeskuksella Olavi Uusivirran uudenlaisella ja osuvasti nimetyllä Il chante comme s'il n'y avait pas de demain -konserttikiertueella. Voin siis sanoa tietäväni jonkin verran yhtyeen livekarismasta ja kun tuotantokin on läpikotaisin koluttu, oli mielenkiintoista selvittää millä tavalla se kokonaisuus taittuu livealbumille. Ja hemmetin hienostihan se taittuu.

Olavi Uusivirran yhtyeen yksi parhaista puolista on kyky vetää omia biisejään uudenlaiseksi jokaisella keikalla. Rakenne on pohjimmiltaan tietysti sama, mutta fiiliksen ja illan mukaan versiot mukautuvat tunnelmaan. Erityisesti yhtyeen aivan liian aliarvostettu kitaristi-pianisti-tuottaja Timo Kämäräinen pääsee lopultakin ansaitsemalleen kunniapaikalle Olavi Elää! -livetaltioinneilla. Pohdin asiaa jo Kuopion musiikkikeskuksen keikalla kun Kämäräinen maalaili kitarallaan mitä upeampia sävyjä Sininen kukka kappaleen monta minuuttia kestäneen kitarasoolon aikana. Nyt tuota taikaa voi aistia myös levyltä, kun Sininen kukka on saanut Olavi Elää! -albumilla arvoisensa yli seitsemän minuutin ruudun täytettäväkseen. Vaikka albumilla olisi vain tuo yksi ainoa biisi, olisi se silti jo mielestäni mestariteos. Onneksemme livetaltiointeja löytyy kuitenkin melkein kahden tunnin edestä, ettei kuunteleminen lopu ainakaan ihan heti kesken! Ja vaikka voisinkin kirjoittaa sanasen jokaisesta levyn biisistä, säästetään kuitenkin lukijaa ja poimitaan joukosta vain pari helmeä tarkemman tutkailun kohteeksi.

Yksi tällainen helmi on ehdottomasti loppuaan kohti kasvava, julmetun mahtipontinen Reeperbahn. Alkuperäinen Reeperbahn ei ole koskaan ollut suurimpia suosikkejani, mutta tämän livevedon myötä olen nopeasti muuttamassa kantaani. Se alkaa sulavalla pianolla, jonka jälkeen päästään biisin tunnusmerkiksi muodostuneeseen tahtiin. Taustalle on saatu naispuolinen kuoro joka kantaa Olavin äänen kokonaan uudelle tasolle. En osaa sanoa onko kuoro ollut jo keikalla mukana vetämässä vai onko se lisätty vasta jälkikäteen levylle. Oikeastaan sillä ei ole edes merkitystä, koska lopputulos on huikaisevan hieno ja nostaa biisin ihan uudelle tasolle. Samalla nousevat myös kuulijan karvat. Biisiä kuunnellessa tekisi mieli korkata olut, mutta lieköhän olisi sitten biisiä lainaten aamulla outo olo? Kohdasta 5:42 alkava nostatus loppua kohti on suunnastaan eeppinen ja jopa alkuperäisen version nostatuksia hienompi.

Ja koska yksikään Olavi Uusivirran livevetoja analysoiva teksti ei olisi mitään tarttumatta johonkin monista menevämmistä ralleista, nostetaan esille jokaisella keikalla potin räjäyttävä Tanssit vaikka et osaa. Se on biisi jossa pelkkä syntikan aloitus saa yleisön taputtamaan ja kun kappale räjähtää menevään komppiinsa ja Olavin huuto rikkoo ilmaa, ei kukaan voi pysyä paikoillaan. Ja se onkin kappaleen hienous; voidaan kaikki tanssia pelkästä tanssimisen ilosta - osattiinpa eli ei. Suurin harmitukseni konserttisalikiertueella olikin yleisön sitoutuminen istumapaikkansa mukavuuksiin. Eihän tällaista biisiä voi kuunnella rauhassa istuen!

Olavi Uusivirran mukaan livealbumilla pyrittiin säilyttämään livevetojen tuntu, joten virheiden korjaaminen jälkikäteen pyrittiin pitämään minimissä. Tämä on toimiva ratkaisu, sillä kaikista kappaleista löytyy jo se loppuunsa hiottu albumiversio. Olin silti yllättynyt kuunnellessani miten laadukkaita kaikki vedot olivat. Joko korjauksia on tehty jälkikäteen vähän kovemmalla kädellä tai sitten yhtye vain vetää livenä aivan järkyttävän kovalla tasolla. Ja koska olen jälkimmäisen useampaan kertaan todistanut, ei Olavin sanojen todenmukaisuutta tarvitse kyseenalaistaa. Levy on helkkarin kova, koska niin on bändikin livenä. Vanha sanonta pätee siis tässäkin: Paskasta ei saa kultaa taitavinkaan miksaaja, hyvän äänityksen kanssa ei tarvitse paljoa tehdä.

Kun Olavi Uusivirta aikoinaan päätti, että heidän bändistään tulee Suomen kovin livebändi, saattoi kansasta löytyä väitteeseen myös skeptisesti suhtautuvia. Jos viimeisten muutaman vuoden keikkataso ei ole vielä vakuuttanut jotakuta, niin tämä levy tehnee sen kyllä lopullisesti. Sanon sen siis nyt: Olavi Uusivirta on Suomen kovin livebändi. Se on siellä kovimmassa kärjessä itseasiassa ihan koko maailman mittakaavalla. Tämä sanottuna sellaisen suusta joka on nähnyt muunmuassa Bob Dylanin, Queenin, AC/DC:n, Roger Watersin, Bruno Marsin, God is an Astronautin ja monia muita huikeita artisteja niin isoilla kuin vähän pienemmilläkin lavoilla. Jos Olavi on siis suunnallasi keikalla - tee itsellesi palvelus ja käy kuuntelemassa. Voit kiittää minua myöhemmin. Jos keikkoja ei puolestaan ole niin onneksi voit nyt elää edes osan tuosta kokemuksesta kuunnellen Olavi Elää! -albumia.

"Mitä mä pelkään kuolemaa, kun elämää en oo vielä nähnytkään?"
Olavi Uusivirta - Niin kuin eilenkin (Me ei kuolla koskaan 2005)