perjantai 12. tammikuuta 2018

Vaihtoehtona utopia

Robot - Bamenny (CC0)


















Olen kirjoitellut viimeaikoina varsin asiapainotteisia ja yhteiskuntakriittisiä kirjoituksia liittyen hallituspolitiikkaan ja Suomen nykytilanteeseen. Niiden kirjoittaminen on sekä henkisesti, että työmäärältään kuitenkin aika raskasta. Lähteitä täytyy tarkistaa sivukaupalla, ja silti jää olo, että jotakin olennaista jää huomaamatta. Tulee helposti ajatus taistelusta tuulimyllyjä vastaan, koska jokaisella on omanlaisensa näkemys siitä, minkälainen hyvän yhteiskunnan tulisi olla. Niinpä ajattelin siirtää tosimaailmaan linkittyvät kirjoitukset ainakin yhden kirjoituksen ajaksi tauolle, ja pohdiskella minkälaisena hyvä yhteiskunta omassa ajattelussani näyttäytyisi. Kirjoitukseni on ennenkaikkea hassunhauska ajatusleikki, eikä sitä ole tarkoituskaan ottaa turhan vakavasti. Jos siis jatkat lukemista, älä turhaan huokaile, ettei tuollainen olisi mitenkään mahdollista. Ei olisikaan. Yhteiskuntaa kun ei voi väliaikaisesti nostaa laivan tavoin telakalle, ja korjata tai rakentaa kokonaan uudestaan. Tämä ajatusmalli kuitenkin lähtee ajatuksesta, mitä jos voisikin? Ja ennenkaikkea mitä jos minä saisin päättää kaikesta?

Utopiani perustuu lähtökohtaan, jossa jokaiselle kansalaiselle jaettaisiin täysin vastikkeeton ja mitään vaatimuksia sisältämätön perustulo. Tuon ideana suorastaan nerokkaan perustulon tulisi olla riittävä kattamaan kaikki välttämättömimmät menot, ajamatta sen varassa elävää ihmistä täysin ahtaalle. Tällaisina menoina pitäisin ainakin asumis-, sähkö-, vesi-, ja elintarvikekustannuksia. Perustulon varalla elävän asumisen täytyisi tietysti olla varsin vaatimatonta, sillä toimiakseen yhteiskunnan täytyy tarjota kannustimia oman elintason parantamiseksi. Noiden kannustimien tulisi kuitenkin olla nimensä mukaisesti kannustimia, eikä uhkauksia siitä, että tekemällä toisin otetaan ne vähätkin pois. Utopiassani työttömän, työhön kykenemättömän tai eläkeläisen ei tarvitsisi kokea pelkoa toimeentulonsa riittämättömyydestä. Ainakin ne pakolliset elinkustannukset, katto pään päällä ja ruokaa pöydässä, olisi pahimmassakin hädässä turvattu. Työtöntä ei vähäteltäisi töiden tekemättömyydestä, eikä ketään pakotettaisi menemään haluamattaan töihin. Töitä voisivat tehdä kaikki ne, jotka haluavat parantaa elintasoaan, hankkia materialistista omaisuutta tai muuten vain tykkäävät asioiden tekemisestä. Yhteiskunnassani kun sattuisi olemaan käytössä sellaista teknologiaa, jolla esimerkiksi ruokaa, asumuksia ja tarpeellisia tuotteita voitaisiin tuottaa selkeästi niiden vaatimia työntekijöitä useammalle ihmisille. Työtä tehtäessä käytettäisiin apuna esimerkiksi erilaisia robotteja, jotka hoitaisivat yksinkertaisimmat työt, kun ihmisten tehtäväksi jäisi toiminnan ylläpitäminen, robottien huoltaminen ja hedonistiset nautinnot. Tosiasiassa töitä ei edes riittäisi täysipäiväisesti kaikille, joten työpäivät olisivat lyhyempiä ja ihmiset voisivat tehdä vapaammin osa-aikaisia töitä tai käyttää vapaa-aikansa esimerkiksi taiteellisten, kulttuurillisten, urheilullisten ja yhteisöllisten askareiden parissa. Tai vaikka elämällä vielä utopiaanikin paremmassa virtuaalitodellisuudessa.

Perustulo tarvitsee tietysti toimiakseen vaihdon välineen eli oravannahan, jonka luominen ja määrän säätely olisi yksinomaan utopiaani hallinnoivan valtion alaisuudessa. Pankkitoiminta olisi tietysti sallittua, mutta valuutan lainaamista varten pankkien täytyisi tyytyä lainaamaan ihan omaa omaisuuttaan. Vähimmäisvarantojärjestelmästä ei olisi kukaan kuullutkaan ja hilpeät kansalaiseni korkeintaan nauraisivat moiselle ajatukselle. Vai että lainaisit minulle itse luomaasi rahaa, enpä usko! Valtio vastaisi myös perustulon jakamisesta ja kaikkien tulojen verottamisesta. Valtiolla olisi käytössään tulorekisteri, josta se voisi seurata kaikkien kansalaistensa tuloja reaaliajassa. Presidentti voisi siis aina hieroa käsiään tyytyväisenä, kun jossakin tapahtuu kehitystä. Eli jatkuvasti. Perustulon rahoittamiseksi käytössä olisi progressiivinen verotus, joka koskisi sekä töistä, että pääomasta saatua tuloa. Progressiivisuus olisi ihan helvetin jyrkkä, jossa tietyn tulotason jälkeen rikastuminen hidastuisi merkittävästi. Pysähtyisi kokonaan. Rikastuminen ei olisi kuitenkaan ainakaan teoriassa mahdotonta, sillä olisihan se joillekkin kansalaisistani mieleinen tavoite. Utopiassani rikastuminen olisi kuitenkin yksi tavoite muiden joukossa, eikä sillä voisi ostaa muuta kuin kulutushyödykkeitä, luksusta tai työvoimaa auttamaan arkisissa askareissa. Maailman vanhimmat askareet voisivat kuitenkin hoitaa vaikka ne robotit. #robotshavefeelingstoo? Valtaa ei voisi ostaa, sillä valtion virkoihin haettaessa olisi tiukka rajoitus ulkopuolista vaalirahoitusta koskien. Rahoitusta voisi kerätä rajoitetun määrän jokaiselta kannattajalta, joten varallisuutta tärkeämpää olisi ajaa yhteisöni tärkeinä pitämiä asioita. Kampanjointi olisikin siis entistäkin tärkeämpää, joten meeminlukutaito katsottaisiin varmasti eduksi. Valtion edustajat, ministerit ja presidentti valittaisiin tietenkin kansanäänestyksellä. Kansalla olisi myös mahdollisuus ottaa kertaalleen jokainen lakimuutos kansanäänestykseen, jossa enemmistön päätöksellä mikä tahansa säädös voitaisiin kumota. Loppuisi ainakin niiden hemmetin aktiivimallien tehtailu. Minun maassani kun ei väkisillä aktivoiduta, vaan otetaan ihan rennosti. Presidentin tehtävänä olisi olla arvojohtaja ja lähettiläs kansainvälisessä diplomatiassa. Presidentiksi valittaisiin siis kaikista parhaiten kansan arvoja edustava henkilö, eli se, joka osaa kertoa hauskimmat jutut.

Utopiassani kaikenlaista sivistystä, taidetta ja kulttuuria pidettäisiin arvossa, koulutukseen panostettaisiin ja erilaisia koulutuksia voisi yhdistellä helposti. Etkö muka ole koskaan halunnut olla sekä taidehistorian tohtori, että diplomi-insinööri yhtä aikaa? Nyt se on sallittua, jopa suotavaa. Sairaista ja vanhuksista pidettäisiin hyvää huolta ja terveydenhuoltoon panostettaisiin niin maan perkeleesti. Resursseista tärkeimpiä olisivat vesi, soittimet ja muut uusiutuvat luonnonvarat. Ympäristön saastuttamiseen suhtauduttaisiin vakavasti ja luonnon moninaisuutta haluttaisiin suojella. Ihmiset olisivat ihonväristä, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta tasa-arvoisessa asemassa, mutta jokaisella olisi lain rangaistusten nojalla velvollisuus olla puuttumatta toisten itsemääräämisoikeuteen tai rajoittamatta toisten oikeuksia. Nokkahuilua tosin saisi soittaa vain yksinään suljetussa tilassa. Kansallispelinä pelattaisiin shakkia ja kansallislauluna kajautettaisiin komeasti kolmiäänisenä The Beatlesin With A Little Help From My Friends. Pyhäpäivinä kokoonnuttaisiin yhteen keskustelemaan filosofisia, pohtimaan maailmankaikkeutta ja laulamaan yhteislauluja. Tällaisia pyhäpäiviä olisivat esimerkiksi Jimi Hendrixin syntymäpäivä, maailman kirjapäivä ja Star Wars -päivä. Kansallisia vapaapäiviä olisivat ainakin Game of Thronesin viimeisen kauden esityspäivät. Uskontojen suhteen jokainen saisi uskoa ihan mihin huvittaa, kunhan ymmärtää antaa jokaiselle yhtäläiset oikeudet uskomuksiinsa. Koska kaikki väestöstä eivät kuitenkaan kannattaisi rivitansseja ja kumbayaa, voitaisiin erimielisyydet ratkoa kaksintaisteluilla. Pyssyjen sijasta pelattaisiin kuitenkin vaikkapa erä monopolia tai menolippua. Ne kun ovat niin kauheita pelejä pelata kaksistaan, että haihtuisi ne erimielisyydetkin nopeasti. Sotimisen sijasta päämiehet voisivat sitten pelata vaikka Riskiä keskenään. Näkisi ainakin kenellä on oikeasti ne Sun Tzut hallussa ja ässät hihoissa.

Kaikista tärkeintä kuitenkin olisi, että utopiassani jokainen saisi olla vapaasti sellainen kuin on. Paitsi ne, jotka ovat kusipäitä. Niitä sietäisi läksyttää sen verran, että oppisivat tavoille. Uskoisin valtioni olevan kuitenkin sellainen lintukoto, ettei kukaan muistaisi edes olla kusipää. Tämän tästä sanottuani toivotankin kaikille lukijoilleni oikein railakasta viikonloppua. Koittakaahan olla ihmisiksi, älkää ottako asioita liian vakavasti ja nauttikaaa elämästä.

Rakkaudella, Taneli.

"Shiny, happy people holding hands. Shiny, happy people laughing."
R.E.M. - Shiny happy people (Out of Time 1991)

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kansan palvelijat

Puppet - Yomare (CC0 1.0)

























Sana ministeri juontaa juurensa latinalaiseen sanaan minus (vähemmän), joka jatkettuna muotoon minister tarkoitti alempiarvoista tai palvelijaa. Keskiajalla se alkoi vakiintua vanhoissa englannin ja ranskan kielissä tarkoittamaan köyhälistön ja aatelisten väliin jäävää ministerialis -luokkaa, jonka tehtäväksi jäi hoitaa hallinnollisia töitä, joihin aatelisilla ei itsellään ollut aikaa. Sittemmin sana on monissa maissa vakiintunut tarkoittamaan erityisesti julkishallinnon viroissa palvelevia korkeampia virkamiehiä ja -naisia. Ministerin eteen sitten lisätään erilaisia titteleitä riippuen miten tärkeästä tehtävästä oikein on kyse. Suomessa sanalla on kuitenkin varsin erilainen merkitys. Täällä ministeri ei ole kansan palvelija, vaan rahvaan yläpuolelle asettuva isäntä, jolla ei ole mitään tarvetta perustella päätöksiään alamaisilleen.

Kun pääisäntä Juha Sipilä nimesi vuonna 2017 työryhmän tehtävänään laatia esitys työllisyyden lisäämiseksi ja työttömyyden keston lyhentämiseksi, harva osasi ennustaa minkälainen Frankensteinin hirviö oli syntymässä. Mary Shelleyn romaanissa yksinäisyydestä kärsivä Frankenstein haluaa ansaita ihmisten hyväksynnän, mutta menettää lopulta toivonsa ja muuttuu pahaksi vihaten sekä itseään että luojaansa. Vika ei kuitenkaan ole varsinaisesti itse Frankensteinin, sillä ihmiset kammoksuvat tätä kuvottavan ulkomuotonsa vuoksi. Samaa voisi sanoa työryhmän laatimasta aktiivimallista. Jokainen varmasti hyväksyy sen tosiasian, että työttömän täytyy ottaa vastuuta omasta tilanteestaan. Työttömien aktiivisuutta pitää lisätä ja pääsyä työmarkkinoille helpottaa. Siinä missä Frankensteinin hirviö kasattiin kokeena palasista, myös aktiivimalli on yksi byrokraattinen sillisalaatti. Itse perimmäinen ajatus työllisyyden lisäämisestä on hyvä, mutta se kasattiin niin kammottavaan muotoon, ettei sitä voi jaloista aatteistaan huolimatta hyväksyä.

Jo ennen aktiivimallin käsittelyä eduskunnassa se tyrmättiin useiden asiantuntijoiden toimesta. Kansaneläkelaitoksen lakimies Antti Ristimäki nosti asiantuntijalausunnossaan heti esille aktiivimallin ongelmallisuuden tilanteessa, jossa työttömyysetuuden saajalla ei ole tosiasiallisesti mahdollisuutta täyttää aktiivimallin asettamia ehtoja. Oikeustieteen tohtori Jaana Paanetoja puolestaan totesi hallituksen esityksen olevan ristiriidassa perusoikeuksien kanssa ja toivoi asian tulevan esille perustuslakivaliokunnassa. Näin myös tapahtui, sillä perustuslakivaliokunta lausunnossaan analysoi, että "- koska työttömillä ei edellä todetuista ja erilaisista yksilöllisistä syistä ole yrityksistään huolimatta välttämättä mahdollista täyttää lain tarkoittamaa aktiivisuusvaatimusta, ehdotusta ei voida pitää perustuslain kannalta ongelmattomana." Aktiivimalli osoittautuikin ristiriitaiseksi ainakin perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuutta, 18 §:n oikeutta työhön ja elinkeinonvapautta sekä 19 §:n oikeutta sosiaaliturvaan koskevan perusoikeussääntelyn osalta. Aktiivimallia vastustavan tai kritisoivan asiantuntijalausunnon antoivat muunmuassa myös Työttömien keskusjärjestö ry, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Akava ry, SAK ry, Työttömyyskassojen yhteisjärjestö ja STTK ry. Sen ongelmallisuutta nykyisessä muodossaan kommentoivat lisäksi SOSTE:n, Palkansaajien tutkimuslaitoksen ja Kainuun TE-toimiston asiantuntijalausunnot. Aktiivimallia kannattivat Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen yrittäjät ry. Viimeisin kertonee oleellisen.

Lukemattomista mallia kritisoivista lausunnoista ja perustuslakivaliokunnan huomautuksista huolimatta aktiivimalli puskettiin läpi hallituspuolueiden toimesta eduskunnassa äänin 103-89. Lakiehdotusta ei kannattanut yksikään sosiaalidemokraatti, vihreä, vasemmistoliittolainen, perussuomalainen, RKP tai kristillisdemokraatti. Sitä puolestaan kannattivat kaikki kokoomuslaiset, keskustalaiset ja siniset. Lain ongelmallisuus näkyi olleen hallituksen tiedossa, sillä kun lakia käsiteltiin eduskunnassa, joutui oppositio kritisoimaan lakia tyhjälle salille. Luulisi, että edes vastuuministeri Pirkko Mattila olisi viitsinyt saapua paikalle kuuntelemaan lain käsittelyä. Vastuuministerin mielestä täysistuntoa tärkeämpää oli kuitenkin pääseminen savusaunaan. Siksipä ei siis juurikaan ihmetytä, kun samainen ministeri kommentoi aktiivimallin kumoamista vaativan kansalaisaloitteen nostattamaa mediamylläkkää sanomalla, ettei kommentoi asiaa julkisesti. Satojen tuhansien ihmisten elämään vaikuttavia lakeja kyllä voidaan säätää, mutta perusteluja ei saa julkisesti edes vastuuministeriltä. Ei taida ministeri Mattilalle olla tuttu valtioneuvoston kanslian ministerin käsikirja? Ministerien toimintaa ohjaavia säädöksiä ja periaatteita koskevassa kolmannessa luvussa kun sanotaan hyvän hallinnon takeiksi sekä käsittelyn julkisuus, että oikeus saada perusteltu päätös. Myönnettäköön, että kyseessä on tosiaan hyvän hallinnon takeet. Huonosta hallinnosta ei puhuta sanallakaan. Voidaan siis sanoa Mattilan olevan siltä osin turvassa.

Vaikka aktiivimallin valmistelu, läpi puskeminen ja ministerien reagointi sitä seuranneeseen mediapyöritykseen on ollut lähinnä tragikoomista seurattavaa, ei tilanne juurikaan naurata. Siinä missä aktiivimalli puskettiin läpi vastusteluista huolimatta, tehtiin sama aikaisemmin jo tulojen ja varallisuuden seuraamista vaikeuttavan hallintarekisterin kanssa. Se puskettiin läpi Verohallinnon ja Keskusrikospoliisin lausunnoista huolimatta, joiden mukaan se hankaloittaa viranomaisten toimintaa harmaan talouden, talousrikosten ja veronkierron selvittelyssä.

Näiden päätösten nojalla hallituksemme, ja siinä sivussa monet selvästi päätöksiin perehtymättömät kansanedustajamme, ovat osoittaneet täydellistä välinpitämättömyyttä tilannetta paremmin ymmärtävien tahojen asiantuntijalausuntoihin lakeja säätäessään. Ministerit ovat osoittaneet olevansa kansan ja asiantuntijoiden yläpuolella samanlaisena suvereniteettina, kuin valistusfilosofi Thomas Hobbes kirjassaan Leviathan kuvaili. Siinä missä Hobbes kuvaili suvereniteetin vallan perustana kansalaisten tekemää yhteiskuntasopimusta, operoi osa ministereistämme noin kahden prosentin kannatuksella. Se on demokratian irvikuva, jonka voisi kuvitella löytyvän jostakin huonosta komediasta. Valitettavasti tuolla komedialla on merkittävät seuraamukset tavallisten suomalaisten elämässä, sillä hallitus ei ole vielä lähellekään valmis asioiden sotkemisoperaatiossaan. Seuraavaksi luvassa näyttäisi olevan lisää työttömien kyykyttämistä ja rikkaiden hyysäämistä. Muistan ajatelleeni Stubbin ja Kataisen hallitusten kohdalla, ettei tämä tästä ainakaan enää voi hullummaksi muuttua. Väärässä olin, meno muuttuu vain jatkuvasti kaistapäisemmäksi. Varsinaisia kansan palvelijoita nuo meidän ministerimme.

"Tässä on kopla ja kummisetä, pönäkästi koplaansa ohjaa."
Irwin Goodman - Kopla ja kummisetä (Keisari Irwin 1979)

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Hyvinvointivaltion joutsenlaulu

The Dying Swan - Lowell Hendrix (CC BY 2.0)




















Sanakirjamääritelmän mukaan hyvinvointivaltio on sellainen valtio, jossa on korkea kansalaisten elintaso ja hyvin järjestetty sosiaaliturva. 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla hyvinvointivaltiota rakennettiin Suomessa systemaattisesti lainsäädännöllä, jonka pyrkimyksenä oli taata mahdollisimman monelle tasa-arvoinen koulutus, terveydenhuolto ja pakolliset elinkustannukset kattava sosiaaliturva. Perustuslain 19 § mukaisesti jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Tämän hyvinvointivaltiomallin hedelmiä kerättiin 2000-luvun alussa, kun Suomi sijoittui ihan maailman huipulle niin kirjoitustaitoa, matemaattista kuin tieteellistä osaamistakin mittaavissa PISA-kokeissa. Tuloeroja mittaava gini-kerroin oli ennätyksellisen alhainen, sen pysyessä 21% tuntumassa 70-luvulta 90-luvun loppuun asti. Velkaa valtiolla oli noin 63 miljardia euroa, sen ollen noin 45% vuosittaisesta bruttokansantuotteesta. Suomi keräsi valtavasti huomiota kansainvälisessä mediassa tasa-arvon lintukotona ja yhtenä maailman parhaimmista ja turvallisimmista valtioista elää. Viimeisen kymmenen vuoden aikana hallituspolitiikassa on kuitenkin tehty täydellinen suunnanmuutos, jossa aikaisemmin rakennettua hyvinvointimallia on ryhdytty askel askeleelta purkamaan. Työntekijän oikeuksia on pienennetty kilpailukykysopimuksella, työttömän oikeuksia aktiivimallilla, opiskelijan oikeuksia opintotukiuudistuksella ja julkinen terveydenhuolto yritetään kaikin keinoin rampauttaa juostenkustulla sote-uudistuksella. Kaikkea tätä on perusteltu sillä, että Suomi elää yli varojensa, velkaa on liikaa ja kestävyysvaje sietämätön.

Aloitetaan ensimmäiseksi siitä, että Suomi ei ole kotitalous, vaikka poliitikot sanoisivat mitä. Sen taloutta ei voi yksinkertaistaa tällaisiin heittoihin kuten "yli varojen eläminen" tai "liikaa velkaa". Olen kirjoitellut siitä jo aikaisemmin kirjoituksessani valtion velasta, mutta velkaantuminen korreloi aina varallisuuden kanssa. Mitä enemmän maailmassa on velkaa, sitä enemmän on myös varallisuutta. Valtion näkökulmasta tämä tarkoittaa lähes poikkeuksetta sitä, että julkisen sektorin velkaantuessa yksityinen sektori vaurastuu. Ja kun poliitikoilla olisi ollut mahdollisuus korjata tätä epäsuhdannetta tekemällä tuloeroja pienentävää politiikkaa, keskittämällä lisää resursseja harmaan talouden ja veronkierron estämiseen, ja investoimalla valtion varallisuutta tuottavaan omaisuuteen, tehtiin täysin päinvastaista. Yhteisöjen tuloveroa laskettiin 24,5 prosentista 20 prosenttiin, hallintarekisteriä koskeva uudistus puskettiin läpi väkisillä, veronkiertäjät pyritään jatkuvasti armahtamaan tehokkaalla katumisella ja valtion tuottavaa omaisuutta enenevissä määrin yksityistämään tai yhtiöittämään. Valtion velkaantumista ja tuloerojen jatkuvaa kasvua voitaisiin hidastaa suuntaamalla leikkaukset ja veronkorotukset kaikista hyvätuloisimmalle osalle väestöstä, ja tukemalla ostovoimaa parantamalla vähävaraisten ja työttömien asemaa. Hallituksemme tekee kuitenkin juuri päinvastoin. Vähävaraisen vähistäkin tuloista leikataan, samalla kun hyväosaisille tarjotaan jatkuvasti uusia keinoja verotuksen minimoimiseksi. Kaikki tämä perustellaan sillä iänikuisella (ja loputtomia kertoja vääräksi todistetulla) trickle-down teorialla, jonka mukaan rikkaat tuovat hyvinvointia työpaikkoja luomalla. Vaan kun eivät tuo. Työpaikkoja luovat kuluttajat, jotka muodostavat mahdollisuuksia liiketoiminnan harjoittamiselle. Yritykset eivät investoi, jos kuluttajilla ei ole ostovoimaa. Ei vaikka kuinka verokevennyksillä tai yritystuilla lahjottaisiin.

Julkisessa keskustelussa esimerkiksi työttömyys ja työttömien tilanne on saatu käännettyä työttömien omaksi syyksi. Iltapäivälehdet etsivät säännöllisin väliajoin haastateltavaksi jonkun työttömän, jolla ei ole kiinnostustakaan työllistyä. Aika menee tietokonepelejä pelatessa ja kaljaa juodessa. Kun muita menoja ei ole, tuolla vähäisellä työmarkkina- tai toimeentulotuella pärjää kyllä. Näistä artikkeleista nousee aina haloo, jossa kaikki työttömät leimataan laiskoiksi työnvälttelijöiksi, joiden tuet pitäisi ottaa kokonaan pois. Suositun blogisivusto Salkunrakentajan kyselyssä aktiivimallin toimivuudesta, eräs kommentoija luonnehti työttömiä saamattomiksi tissiposkiksi, joiden on jo aikakin ryhtyä kantamaan osansa yhteiskunnan menoista. Samalla valmistellaan polkua aktiivimallin kautta kohti erityisesti Kokoomuksen suosimaa paikallista sopimista, jossa työnantaja voisi neuvotella työehdoista vapaammin työntekijän kanssa. Koska nykyisessä tilanteessa työntekijällä ei useinkaan ole varaa neuvotella työehdoista, tulee tämä johtamaan yritysten ehdoilla saneltavaan matalapalkka-alojen nousuun. Kokoomuksen mielestä työntekijäjärjestön kanssa neuvottelu on liian vaivalloista, koska niillä on yleensä tapana vaatia osa eduista myös työntekijöille. Ajatella!

Suurin ongelma tällaisen poliittisen kehityksen pysäyttämiseksi on siinä, että kansa on sujuvasti harhautettu miettimään ihan muita asioita. Esimerkiksi kohuttu aktiivimalli meni koko käsittelynsä ajan lähes täydessä mediapimennossa, kun media keskittyi ruotimaan alkoholilain mahdollisia vaikutuksia. Asia nousi tapetille vasta, kun mallin kumoamista vaativa kansalaisaloite keräsi uudelleenkäsittelyyn tarvittavat 50 000 ääntä reilussa viikossa. Toinen ongelma on siinä, että ihmisillä tuntuu olevan hankaluuksia erottaa yksilöiden tilannetta koko kansaa koskevasta lainsäädännöstä. Esimerkiksi työttömien aktivointimallia perustellaan sillä, että onhan työttömällä velvollisuus pyrkiä omatoimisesti työllistymään sosiaaliturvan saamiseksi. Eihän kukaan voi vain saada tuloja mitään tekemättä, samalla kun muut paiskivat töitä! Näkökulma on itsessään ihan ymmärrettävä ja oikeutettu, mutta se jättää kokonaan huomioimatta tällaisen lainsäädännön vaikutukset kokonaisuutena. Tilastokeskuksen tekemän arvion mukaan työttömiä oli vuoden 2017 marraskuussa 190 000 ja avoimia työpaikkoja 34 300. Ei tarvita kovinkaan kummoista matikkapäätä ynnäämään, että vaikka kaikki työttömät osoittaisivat haluttua aktiivisuutta työnhaussa, neljä viidestä työttömästä jäisi silti ilman työpaikkaa. Todellisuudessa luku on vieläkin suurempi, sillä esimerkiksi erilaisia osa-aikaisia tai satunnaisia työntekijöitä ei huomioida työttömyystilastoissa. Huolimatta siitä, että he monesti hakevat työttömien kanssa samoja työpaikkoja. Aktiivimalli ei siis tule tekemään työllisyysasteelle suurtakaan muutosta, vaan se leikkaa systemaattisesti monen työttömän sosiaaliturvaa. Se lieneekin ensimmäisiä Suomessa säädettyjä lakeja, jossa tilanteen uhria rangaistaan uhrina olemisesta.

Yhteiskuntafilosofi John Rawls esitti oikeudenmukaisen yhteiskunnan perustaksi oman oikeudenmukaisuusteoriansa. Oikeudenmukaisuusteorian alkuasetelmaksi Rawls esittää tietämättömyyden verhoa, jonka takaa oikeudenmukaisuuden periaatteet tulisi muodostaa. Tietämättömyyden verho on ajatuskoe, jossa ihmisen tulisi valita yhteiskunnan periaatteet tietämättä mihin yhteiskuntaluokkaan tulee itse kuuluvansa. Ajatuskoe johtaa tulokseen, jossa esimerkiksi ihonvärillä, sosiaalisella statuksella, varallisuudella tai sukupuolella on mahdollisimman vähän merkitystä yksilön oikeuksien, mahdollisuuksien ja vapauksien toteutumisessa. Haluaisitko sinä, että vähempiosaisista ja sairaista pidettäisiin mahdollisimman hyvää huolta, silläkin edellytyksellä että yksilön mahdollisuus rikastumiseen saattaisi hankaloitua? Vai olisiko tärkeämpää, että jokainen on asemastaan huolimatta omillaan ja oman onnensa seppä? Jos nyt syntyisit uudestaan yhteiskuntaan, tietämättä lainkaan sukupuoltasi tai ihonväriäsi, onko sinulla jotain synnynnäisiä tai perinnöllisiä sairauksia, tai köyhät vai varakkaat vanhemmat, minkälainen sen yhteiskunnan tulisi olla?

Minulle tuon ajatuskokeen lopputulos on selvä. Nykyinen hallituspolitiikka luo eriarvoisuutta, kasvattaa tuloeroja, heikentää yksilön mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä, jakaa kansaa kohti perinnöllistä luokkayhteiskuntaa ja samalla murentaa vuosikausia rakennettun hyvinvointivaltion perustaa. Tuon politiikan taustalla on parempaan asemaan päässeiden yksilöiden tavoite turvata oma selustansa ja ajaa omia etujaan (näennäisesti vaikeaselkoiseen talousjargoniin häivytettynä), jossa pohjoismaisen universalismin aate nähdään vain kapulana rattaissa. Siitä tulee mieleen sosiaalipsykologi Paul Piffin tekemä sosiaalinen tutkimus, jossa tutkimuskohteet laitettiin pelaamaan monopolia, jota oli heidän tietämättään peukaloitu pakottamaan toinen pelaaja voittajaksi. Pelaajat, jotka eivät tienneet pelaavansa voittavalla puolella, alkoivat uskoa pelin edetessä yhä enemmän ja enemmän voittamisen olevan heidän oman erinomaisuutensa ansiota. Sama on nähtävissä myös oikessa elämässä. Varakkailla ja hyväosaisilla on lähes poikkeuksetta taipumusta ajatella, että varallisuus on ansaittu täysin omalla ahkeruudella ja hyvillä päätöksillä. Samalla ajatellaan, että kaikilla muillakin olisi yhtäläiset mahdollisuudet päästä parempaan asemaan, jos vain tekisivät enemmän töitä ja olisivat fiksumpia. Todellisuudessa varallisuusasema periytyy entistä voimakkaammin ja jokaisen menestystarinan taustalla on satoja muuttujia. Omilla toimilla on tietenkin vaikutusta, eikä tarkoituksenani ole vähätellä kenenkään menestystä. Yhteiskuntaamme kuitenkin muutetaan jatkuvasti kohti mallia, jossa menestys on mahdollista entistä pienemmälle osalle väestöstä. Se ei ole hyväksyttävä suunta kehitykselle. Jatkuessaan se on kerran kukoistaneen hyvinvointivaltion joutsenlaulu.

"On enää valokuvat kellastuneet - ne selaat taas uudelleen, ja taas uudelleen."
Yo - Joutsenlaulu (Nuorallatanssija 1984)

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Kohti tulevaa vuotta

Fireworks - Jeff Golden (CC BY-SA 2.0)

















Kuten edellisessä blogikirjoituksessani mainitsin, ajattelin kirjoitella seuraavaksi vähän ajatuksistani ja tavoitteistani tulevalle vuodelle. Siinä missä tykkään historian tutkimisesta ja muistelemisesta, pidän ihan yhtä paljon myös tulevaisuuden suunnittelemisesta. Kuten vanha sanonta kuuluu, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Toisaalta kuten Olavi Uusivirta laulussaan On niin helppoo olla onnellinen osuvasti sanoo "mä voin suunnitella mun koko elämän - mut kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin", ei suunnitelmia kannata ottaa aina liian tosissaan. Suunnitelmissa ja tavoitteissa on kuitenkin se hyvä puoli, että jo pienet askeleet kohti tavoitteita ovat askeleita eteenpäin. Aina tavoitteita ei tarvitse edes saavuttaa, sillä ne kuitenkin pistävät liikkeelle ja aktivoivat. Suunnitelmat saattavat muuttua lennosta uusia ideoita versoen, mutta niitä ei ehkä koskaan olisi saanut yhteen suuntaan menemättä.

Tulevaisuuden tavoitteita pohtiessani, minulla on tapana jakaa ne konkreettisiin tavoitteisiin, joiden eteen aion tehdä aktiivisesti töitä, ja sellaisiin vähemmän vakavampiin, joita olisi kiva tavoitella. Tällaiset konkreettisemmat tavoitteet keskittyvät pääasiassa oman talouden hallintaan, työelämään, opiskeluun ja niissä vaadittavien taitojen kehittämiseen. Niin tylsältä kuin se ehkä kuulostaakin, niin työelämässä pärjääminen on pitkälti se kivijalka, jonka pohjalta muut tavoitteet muodostuvat. Työelämässä pysyminen, oman osaamisen kehittäminen ja aktiivinen hakeutuminen kohti haastavampia työtehtäviä mahdollistavat myös oman taloudellisen tilanteen kehittämisen. Tuo taloudellinen tilanne puolestaan sanelee paljon sitä, minkä verran mahdollisuuksia muiden tavoitteiden toteuttamiselle jää.

Ensimmäinen konkreettinen tavoitteeni on ainakin 15 opintopisteen suorittaminen avoimen yliopiston kautta. Ensimmäinen viiden opintopisteen kurssini henkilöverotuksen perusteista alkaa heti tammikuun alussa, ja tuohon olisi kesän ja syksyn aikana tarkoitus lisätä ainakin pari kurssia lisää. Aloitin opiskelut avoimessa yliopistossa tänä syksynä perintö- ja lahjaverotuksen perusteet -kurssilla, ja tarkoituksenani olisi syventää finanssioikeuden ja taloustieteen osaamistani. Verohallinnolla työskentelevänä painotukseni on ainakin toistaiseksi vahvasti vero-oikeuden opinnoissa. Tulevaisuudessa luvassa olisi siis ainakin elinkeinoverotuksen- ja arvonlisäverotuksen perusteet. Vaikka ne eivät suoraan linkity nykyiseen työnkuvaani, uskon niiden vahvistavan aikaisempaa osaamistani, ja kehittävän kokonaiskäsitystäni niin verotuksesta, kirjanpidosta, taloudesta kuin yritysten toiminnastakin. Verkko-opintoina suoritettavista opinnoista kiinnostavimpia lienevät kauppatieteiden puolelta löytyvät kurssit tuloslaskenta ja verotus, sekä englanniksi suoritettava Corporate Governance. Kaikki sellaista tietotaitoa, jonka uskon olevan tulevaisuudessa hyödyksi työelämässä, samalla kun se syventää osaamistani itseäni kiinnostavista asioista, ja ehkä antaa uutta näkökulmaa myös sijoittamiseen. Monta kärpästä yhdellä iskulla, siitä on hyvä lähteä liikkeelle.

Sijoittamisesta puheenollen toinen konkreettinen tavoitteeni on oman taloudellisen tilanteeni parantaminen opintolainaa lyhentämällä ja arvo-osuustilin saldoa kasvattamalla. Kuluvana vuotena lyhensin opintolainaa ja tein talletuksia arvo-osuustilille aikalailla samassa suhteessa, mutta siihen täytynee tehdä pieniä muutoksia. Ensinnäkin kansainvälinen tilanne herättää kysymysmerkkejä, sillä ilmassa on aistittavissa tyyntä myrskyn edellä. Korkojen nousua on ennustettu jo useampana vuotena, samalla kun pörssikurssit ovat ennätyskorkealla. Tämä ei itsessään vielä kerro ihan kauheasti, mutta kun yhtälöön lisätään kasvava työttömyys, tuloerojen kasvu, teknologian murros ja ennätyssuuret velat, voi käsillä olla melkoisen sopan ainekset. Korkojen nousu voi ajaa pahimmin velkaantuneita valtioita suuriin ongelmiin, ja laittaa liikkeelle 2007-2008 vuosien kaltaisen finanssikriisin. Vaikka Kreikka onkin jo julkisesta keskustelusta unohtunut, ei Kreikan tilanne ole ihan kauheasti parantunut. Aikanaan tehty elvytyspolitiikka, jossa vanhoja velkoja kuitattiin uusilla, ei ole mikään pysyvä ratkaisu ongelmiin, vaan siirsi sen ennaltanäkemättömään tulevaisuuteen. Tuo tulevaisuus on vastassa jossakin vaiheessa, ja Kreikan ohella esimerkiksi Yhdysvaltojen, Italian ja Portugalin tilanne on huolestuttava. Omaan sijoittamiseeni tämä vaikuttaa todennäköisesti sillä tavalla, että aion painottaa enemmän opintolainan lyhentämistä ja avata esimerkiksi ASP-tilin sen sijaan, että sijoittaisin suurempia summia pörssiosakkeisiin. Pääasiallinen tavoite on kuitenkin päästä vuoden aikana tilanteeseen, jossa nettovarallisuuteni määrä ylittää ensimmäistä kertaa sitten opiskelujen aloittamisen nettovelkani määrän. No, katsotaan ja ihmetellään.

Jos mietitään sitten niitä vähemmän konkreettisia tavoitteita, niin niitä sitten riittääkin valtavasti. Tykkään kaikenlaisten uusien asioiden oppimisesta, taiteista ja kaikesta yleissivistävästä toiminnasta. Ensinnäkin haluan jatkaa tänä vuonna aloittamaani aktiivista pianon treenaamista ja opetella soittamaan uusia kappaleita. Kappaleiden lukumäärällä ei niinkään ole väliä, tärkeintä on tietää itse kehittyvänsä. Sama pätee myös toiseen rakkaaseen soittimeen, eli kitaraan. Haluaisin myös ryhtyä äänittämään taas enemmän omaa materiaaliani, kunhan sopiva inspiraatio vain löytyy. Toisekseen haluan jatkaa median ja maailman tapahtumien aktiivista seuraamista ja kommentointia niin erilaisilla palstoilla, somessa kuin oman bloginikin kautta. Blogiani pyrin kehittämään jatkossakin monipuolisemmaksi, kiinnostavammaksi ja kirjoittamaan entistä parempia kirjoituksia. Se on varmasti prosessi, joka ei pääty ennen kirjoittamisen lopettamista. Kirjoittaminen on kuitenkin antanut minulle valtavasti, joten laitan sen mielummin ajoittain tauolle kuin lopettaisin sen kokonaan. Kolmanneksi haluan kehittää kuvataiteellista osaamistani, erityisesti piirtämisen osalta. Piirtäminen oli vuosia lähes päivittäinen harrastus, kunnes pääasiassa musiikki ja graafinen suunnittelu siirsivät sen pienempään ruutuun. Olen kuitenkin viimeaikoina piirtänyt taas enemmän kynällä, ja huomannut miten rentouttavaa ja palkitsevaa se voi parhaimmillaan olla. Aion myös lopultakin käydä ostamassa sen uuden kameran, ja ryhtyä napsimaan kuvia maailmasta. Myös videoiden tekeminen kiinnostaisi, mutta katsotaan nyt miten moneen paikkaan ja projektiin yksi ihminen vuodessa kerkeää.

Näiden lisäksi minulla on monia sellaisia tavoitteita, jotka eivät ehkä mene suoraan tavoitteen määritelmään. Eli haluan lukea paljon kirjoja, katsoa elokuvia, pelata pelejä, matkustaa, käydä keikoilla ja niin edelleen. Tehdä ja kokea siis kaikenlaista. Elokuvien osalta aloitin pari vuotta sitten esimerkiksi sellaisen projektin, että aion katsoa kaikki elokuvat IMDB:n 250 parhaan elokuvan listalta. Tällä hetkellä lähestytään puoliväliä, eli nähtynä on 106/250 elokuvaa. Tekemistä siis riittää, mutta onpahan ainakin helppo keksiä katsottavaa, jos ei muuta tekemistä keksi. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä haluaisin oppia pelaamaan shakkia. Se on siitä kummallinen tavoite, että mitä enemmän shakkia pelaa, sitä vähemmän siitä tuntuu ymmärtävän mitään. Eriskummallinen, loistava peli. Eiköhän näillä pärjätä vähän aikaa - keksitään sitten uusia ideoita matkan varrella. Niitä tuntuu tulevan säännöllisen epäsäännöllisesti, aiheena melkein mitä tahansa. Hyvää, tapahtumantäyteistä ja innostavaa alkavaa vuotta kaikille lukijoilleni!

"I'm just a traveller on this earth."
Chris Stapleton - Traveller (Traveller 2015)

tiistai 26. joulukuuta 2017

Vuoteni numeroina

Numbers - Kevin Dooley (CC BY 2.0)

















Viikonloppuna on taas aika vaihtaa kalentereita, kun maanantaina eletään jo vuotta 2018. Miten ne vuodet menevätkin niin nopeasti? Yläasteelta tuli siirryttyä lukioon jo lähes kymmenen vuotta sitten, ja valkolakkia soviteltiin päähän reilut kolme vuotta myöhemmin. Opinnot saatiin ensimmäistä kertaa pakettiin viime vuonna, kun Savonialta lähdettiin noin neljän viihtyisän vuoden jälkeen tradenominpaperit kourassa. Tuo tutkinto tuskin kuitenkaan jää viimeiseksi, vaan suunnitteilla olisi jatkokouluttautua joko kauppatieteiden maisteriksi tai ylempään tradenomitutkintoon. Kirjoitan kuitenkin noista jatkosuunnitelmistani toisen blogitekstin, sillä tämän tekstin aiheena on pohdiskella taaksepäin, mitä vuoden aikana onkaan tullut tehtyä. Olen aina tykännyt numeroista, listoista ja kirjanpidosta erilaisten asioiden kohdalla. Nykyisin seurailen useita tilastoja monien palveluiden avulla. Nyt ajattelinkin käydä niitä hieman läpi kuluneen vuoden osalta.

Koska tykkään kirjoitella paljon taloudesta, politiikasta ja taloustieteestä, niin aloitetaanhan käsittely henkilökohtaisen talouden lukemistani. Vuosi 2016 päättyi sen osalta aika murheellisissa merkeissä, sillä opintojen aikani tuli elettyä jonkin verran velaksi, joten varallisuuteni oli kokonaisuudessaan aika murheellisesti miinuksella. Opintolainaa kerkesi kertyä neljän vuoden aikana viisinumeroinen summa. Säästöjä ei ollut hirveästi, kun ei ollut oikein tulojakaan mistä säästää. Vuosi 2017 olikin ensimmäinen, jonka olin kokonaan työelämässä, joten myös säästämisestä tuli ihan eri tavalla ajankohtainen aihe.

Aloitin lyhentelemään opintolainaani oma-aloitteisilla lyhennyksillä heti tammikuussa, ja vuoden loppuun mennessä tuosta lainasta oli lyhennetty tarkalleenottaen 2415,15 euroa. Kuukausitasolla lyhennykset olivat siis noin 200 euron luokkaa. Tämän lisäksi aloitin tekemään lisää talletuksia arvo-osuustililleni, joita vuoden aikana tuli tehtyä yhteensä 2571 euron edestä. Salkkuraportin mukaan sijoitusteni vuosituotto oli 6,43 prosenttia, eli nykyisellä sijoitussalkulla arvonnousua ja osinkoja oli yhteensä 96,43 euroa. Ei voi ihan vielä rikastumisesta puhua, mutta Roope Ankan sanoin markka on miljoonan alku. Toivottavasti sama pätee myös euroihin. Jos näihin lisätään mukaan tavallisella talletustilillä pahan päivän varalle säilötyt 350 euroa ja vuokrakämpästä maksettu 590 euron takuuvuokra, on nettovarallisuuteni vuoden aikana kasvanut 6022,58 euroa. Tai osuvampaa olisi ehkä sanoa, että nettovelkani on pienentynyt tuon verran. Viimeisimmän palkkalaskelman mukaan vuodessa tuli tienattua 25 381,75 euroa, josta maksoin veroja, eläke-, vakuutus- ja työmarkkinajärjestön jäsenmaksuja yhteensä 5566,18 euroa. Nettopalkkani oli siis 19 815,57 euroa vuodessa, eli 1651,30 euroa kuukaudessa. Tässä on syytä huomioida, että palkkani muuttui kolme kertaa vuoden aikana ja nykyinen palkkani on hieman suurempi. Ei tradenomin keskipalkkoihin verrattuna järin kaksinen, mutta sellaista lienee työelämän alkuvaiheilta turha odottaakaan. Säästämisasteeni oli siis noin 30% nettotuloistani. Se olisi helposti voinut olla suurempikin, jos olisin viitsinyt nähdä enemmän vaivaa asian eteen, ja jättää joitakin heräteostoksia ostamatta. Toisaalta säästämisestä menee nopeasti fiilis, jos sen takia täytyy jättää ravintoloissa käyminen sikseen, ja yrittää nakertaa päivät pitkät näkkileipää. Nykyisin minulla onkin tapana siirtää heti palkkapäivänä tietty summa säästöön ja tuhlata loput miten huvittaa. Eipähän tarvitse kauheasti stressata, tai tuntea kovin huonoa omatuntoa turhia juttuja ostellessani.

Olin vuoden aikana noin 1800 tuntia töissä ja nukuin noin 2600 tuntia. Jäljelle jäi siis noin 4300 tuntia tehdä muita juttuja, joten mihin se aika sitten oikein tuli käytettyä? IMDB:n mukaan arvioin vuoden aikana 111 julkaisua, joista 31 oli elokuvia, 7 TV-sarjoja ja loput yksittäisiä jaksoja. Ei siis tullut katsottua kovinkaan paljoa televisiota, joskin mieleen jäivät ainakin TV-sarjat 13 Reasons Why, Westworld ja The Killing. Parhaimman arvosanan vuoden aikana katsomistani elokuvista saivat Black Swan, Sully, Léon ja Before Sunrise. Täyden kympin arvosanan sai kolme julkaisua; Game of Thronesin seitsemännen kauden jaksot The Spoils of War ja The Dragon and the Wolf, sekä Better Call Saulin kolmannen kauden vitosjakso Chicanery.

Musiikin parissa aikaa tuli vietettyä Last.fm:n mukaan melkoisesti, sillä vuoden aikana kuunneltuja kappaleita oli kirjoitushetkellä 14 453. Jos jokainen kappale kesti keskimäärin noin kolme minuuttia, niin musiikkia tuli kuunneltua vuoden aikana vähintäänkin 722 tuntia. Eikä tässä edes huomioida kuuntelujani esimerkiksi YouTubesta, ystävien seurassa, radiosta tai livenä keikoilla. Valitettavasti en ole jokaista keikkalippua säilyttänyt, mutta karkeasti arvioituina bändejä tuli nähtyä noin 30 kertaa. Festarit tuli koettua Ilosaaressa ja Kuopiossa, stadionkeikka Helsingissä Bruno Marsia kuunnellen. Yksittäisistä artisteista useimmin tuli nähtyä Olavi Uusivirta ja Pariisin Kevät. Nämä olivat myöskin last.fm:n mukaan vuoden kuunnelluimmat artistini. Parhaan keikan palkinto menee tänä vuonna Olavi Uusivirran Kuopio-hallin keikalle, suurin pettymys varmaankin Mew Ilosaaressa. Tai eihän se keikka nyt varsinaisesti huono ollut, mutta odotukset olivat vain valtavasti korkeammalla. Uusimpia livetuttavuuksia olivat muun muassa Megadeth, Poets of the Fall ja Antti Tuisku. Viimeisin yllättävän hyvä livenä!

Taiteilua eri muodoissaan tuli harrastettua melkoisesti, sillä suunnittelin vuoden aikana yli kymmenen erilaista logoa ja vaakunaa, tein yli 20 valmista graafista työtä, suunnittelin pari karttaa, piirsin muutaman kuvan alusta loppuun ja töhersin töissä, puhelimeen puhuessani, ainakin sata erilaista suttausta. Kirjoitin seitsemän laulua, muutaman runon ja sävelsin pari kappaletta. Äänitin kaksi, joista kumpaakaan en saanut koskaan valmiiksi. Luin noin kymmenen kaunokirjaa (joka on muuten erittäin huono lukusaldo vuodelle) ja muutaman tietokirjan. Kirjoitin opiskeluita varten muutaman esseen ja muuten vain 32 blogikirjoitusta. Muiden blogitekstejä, kolumneja, uutisia ja artikkeleita luinkin sitten varmaan yli tuhat. Kaikenlaisia kirjoituksia sosiaaliseen mediaan tuli tuutattua varmasti myöskin useampi sata. Huh! Pelejä tuli pelattua edelleenkin ihan liikaa, enimmäkseen Heroes of the Stormia (ainakin yli 1000 peliä) ja jonkun verran shakkia. Reissattua tuli vähemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta mieleen jäivät erityisesti parit Helsingin reissut ja käynti Prahassa.

Loput ajasta menikin sitten ihan vain ollessa, ihmisten kanssa keskustellessa ja hengaillessa, arkipäiväisissä askareissa ja musiikkia soitellen. Valitettavasti vielä ainakaan ei löydy noita asioita luotettavasti tilastoivaa ohjelmaa. Kaikkea ei ehkä tarvitsekaan tilastoida. Erityisesti kuitenkin soitetun musiikin määrä (mielellään vieläpä soitinkohtaisesti) olisi hieno tilasto seurata. Omat päivärytmit menevät niin fiiliksen pohjalta, että toisinaan saattaa soittaa pianoa tuntikausia, toisinaan kitaraa ja välillä olla viikon koskematta yhteenkään soittimeen. Sama pätee oikeastaan kaikkeen muuhunkin. No, tämmöistä tällä kertaa. Ihan tapahtumantäyteinen vuosi kuitenkin. Seuraava kirjoitus lieneekin sitten tavoitteista tulevalle vuodelle. Voin jo nyt sanoa, että ainakin kirjoja täytyy taas lukea enemmän.

"I have my books and my poetry to protect me."
Simon & Garfunkel - I Am a Rock (Sounds of Silence 1966)