Juppihippipunkkari

Cuba's Ideology Soup - Eric Chan (CC BY 2.0)

Lopetin ensimmäisen kirjoitukseni sitaattiin Neljän Ruusun Tie Ajatuksiin kappaleesta. Ajattelin, että on vain sopivaa aloittaa seuraava kirjoitus toisella tunnetulla kappaleella samaiselta yhtyeeltä: Juppihippipunkkarilla. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan ole syväanalyysi Juppihippipunkkari biisiin tai Neljän Ruusun tuotantoon, vaan se toimii hyvänä aasinsiltana ajatuksiini. Se kun tuntuu kertovan monista asioista joista haluan nyt kirjoittaa.

Yhteiskunnassa on kautta aikain haluttu jakaa ihmisiä erilaisiin kategorioihin: Antiikin Roomassa oli konsuleita, patriiseja, kenturioita ja plebeijit. Ja tietysti orjia. Keskiajalla nimitykset olivat yksinkertaisempia, mutta ajoivat samaa asiaa: Oli kuninkaallisia, aatelisia, sotilaita ja talonpoikia. Ja tietysti orjia. Nykypäivänä nimityksiä sitten riittääkin: On oikeistolaisia, perussuomalaisia, vihreitä, feministejä ja niin edelleen. Sentään orjuus on ja pysyy (orjan määritelmä vrt. työttömien kepittäminen).

Maailman mukana myös yhteiskunta on muuttunut. Enää ei eletä feodaalitaloudessa, eikä kuninkaallisilla ole useassakaan maassa samanlaista valtaa kuin ennen. Vuosituhansien kulttuurievoluutiosta huolimatta me ihmiset emme ole kuitenkaan juurikaan muuttuneet. Meillä on edelleen jonkinlainen sisäsyntyinen tarve asettaa ihmisiä tiettyihin kehyksiin; helpottamaan tapaamme ajatella heistä. On paljon helpompaa määritellä 52-vuotias puistofilosofi-Pertti spurguksi, kuin miettiä miltä maailma mahtaa näyttää hänen silmissään. Kokoomuslaiset ovat kapitalisteja, vasemmistolaiset kommunisteja. Rikkaat porvareita ja työttömät laiskoja ja saamattomia. Maahanmuuttajista tuskin tarvitsee edes kirjoittaa.

Enemmän ihmetystä aiheuttaa kuitenkin se, miten halukkaita ihmiset ovat asettamaan itse itsensä tiettyyn muottiin. Lauantai oli tässä mielessä erityisen kummallinen päivä, kun satoja itsensä avoimesti uusnatsiksi luokittelevia marssi Tampereella kansallissosialistiseksi (siis natsiksi; nationalsozialistische = nazi) luokittautuneen järjestön lakkauttamista vastaan. Voisin kirjoittaa tähän väliin melkoisen pätkän sananvapaudesta ja siitä mitä sananvapaus ei tarkoita, mutta se menisi aika pitkälle ohi alkuperäisestä aiheesta ja sopinee aiheeksi jollekin toiselle kirjoitukselle.

En kuitenkaan voi kuin pitää sitä melkoisena ajattelun laiskuutena asettaa itse itsensä tiettyyn muottiin, olipa kyseessä sitten oikeistolainen, vihreä tai vaikka uusnatsi. Voiko sen kuka minä olen määritellä yksittäisellä termillä? Ei voi, mutta jos teen sen itse niin ihmiset kyllä täyttävät loput puolestani.

Palatakseni Neljän Ruusun Juppihippipunkkariin, Ilkka Alanko kiteytti sanoissaan hienosti sen mitä kirjoituksellani haen takaa. Aatteet ja ideologiat ovat elämässä minua varten, enkä minä niitä. Otan ne siis vastaan, tutkin niitä huolellisesti ja valitsen niiden sisällöstä itselleni ne jotka läpäisevät omatuntoni seulan. Minun ei tarvitse olla vasemmistolainen ollakseni sitä mieltä, että ihmisoikeudet koskevat myös vähemmistöjä tai uusnatsi ajatellessani että maahanmuuttopolitiikkaa täytyy järkevöittää. Taloudesta kiinnostuminen ei ole kokoomuslaisten yksinoikeus, eikä maanviljelijöiden ahdinko koske vain Keskustaa. Jokaisen ajatuksen ei tarvitse noudattaa suosimaani aatetta, koska mikään aate ei ole täydellinen. Paitsi ehkä yksi: Välitä ihmisistä, myös niistä joiden kanssa olet asioista eri mieltä. Jos minun olisi silti syystä tai toisesta pakko keksiä itselleni mielekkäät raamit lyhyeen sanaan, mikä minä olisin?

Varmaankin Juppihippipunkkari.

Tai vaihtoehtoisesti ihan Taneli vain.

"Mielialan vaihtelut ovat vaikuttaneet mun multipersoonaan."
Neljä Ruusua - Juppihippipunkkari (Haloo 1992)