Valtion hotellissa

45/52 Cat Burglar - Mark Seton (Taneli edit) (CC BY 2.0)

Jotkut päivät elämässä ovat kummallisempia kuin toiset. Yksi tällainen lauantaipäivä eräänä kesänä kauan sitten on jäänyt erityisen hyvin mieleen. Nimittäin yhtenäkään päivänä en ennen tai sen jälkeen ole lukenut alusta loppuun kokonaista Seiskaa. Jos onni suo, en myöskään lue. Ja jos tässä vaiheessa mietit miksi kukaan käyttäisi kesäisen lauantaipäivän lukemalla Seiskaa, malta hetki - saavun siihen pian.

Tuo päivä alkoi samalla tavalla kuin mikä tahansa muu kesäpäivä, nukkumalla pitkään ja onnellisesti. Oikeastaan jälkeenpäin voi todeta, että en nukkunut selvästikään tarpeeksi pitkään, koska kaikelta tulevalta olisi ehkä voinut sillä yksinkertaisella tavalla välttyä. Olenkin sittemmin ottanut tämän keinon käyttöön esimerkiksi siirtääkseni työpäivien alkamista vähän myöhemmäksi (sori työkaverit).

Kyseisen mainiosti alkaneen kesäpäivän ensimmäinen kummallinen käänne tapahtui kun hyvä ystäväni soitti ja pyysi avukseen selvittämään tapahtunutta rikosta. Ystävälläni kun oli ollut edellisenä iltana muutama muu ystävä kylässä viettämässä iltaa ja aamulla omaisuuden määrässä oli tapahtunut epäilyttäviä muutoksia. Epäonnekseni olin sattunut käväisemään kyseisissä illanistujaisissa pyörähtämässä ja minua kaivattiin siis seisomaan epäiltyjen linjalle.

Lainkuuliaisena kansalaisena suhtauduin velvollisuuteeni vakavasti ja harvoinhan sitä elämässä tulee mahdollisuus selvittää ihan oikeaa rikosta. Siispä ei muuta kuin Deerstalker-hattu päähän, suurennuslasi kouraan ja matkaan!

Paikalle saapuessani koko muu illanviettoseurue olikin jo odottamassa, tosin porukkaan oli liittynyt myös pari virkapukuista herrasmiestä siniraitaisella autollaan. Seuraavaksi oli vuorossa agathachristiemäinen kohtaus jossa kaikki paikallaolijat esittivät vuorollaan näkemyksensä kuka voisi olla syyllinen. Tuossa vaiheessa tilanne oikeastaan vain huvitti itseäni, olinhan käynyt paikalla alkuillasta ja jättänyt kyseisen kvartetin juhlistamaan iltaa keskenään.

Valitettavasti kukaan paikallaolijoista ei tunnustautunut syylliseksi ja virkapukuisilla herrasmiehillä taisi olla vuoro lopuillaan, joten lähdettiin sitten koko porukka niinsanotusti kamarille vähän asioita selvittelemään. Tuossa vaiheessa kello taisi olla noin kaksi iltapäivällä, eli homma olisi varmasti ohi nopeasti ja pääsisimme pian nauttimaan viimeisestä kesälauantaista (koulut kun sattuivat jatkumaan seuraavana maanantaina).

Kamarille saavuttaessa hommat kuitenkin alkoivat muuttua omituiseksi. Tuossa vaiheessa ketään muuta kuin allekirjoittanutta Sherlockia ei tainnut kiinnostaa enää rikoksen ratkaiseminen, vaan herrasmiehilläkin alkoi olla kiire lauantain viettoon. Näinpä he sitten löivät viisaat päänsä yhteen ja tulivat tulokseen, että laitetaanhan pojat hetkeksi putkaan odottelemaan asian käsittelyä. Onneksemme oikeat rikolliset olivat vältelleet lain pitkää kouraa viimeaikoina, joten putkia riitti ihkaoma jokaiselle. Lieköhän samassa sellissä oltaisiin ratkottu rikoksia vähän erilaisella mentaliteetilla?

Tutustuessani uuteen elinympäristööni tulin tulokseen, että tämä jos mikä on paikka jossa fengshui on vähän poskellaan. Nurkassa pytty, toisessa sänky, keskellä pöytä ja seinällä pienenpieni ikkuna. Sillä hetkellä en arvannut miten suurta iloa pieni ikkuna tai pöydälle unohtunut Seiska voi pienelle ihmiselle tuottaa hädän hetkellä.

Istahdin aikani kuluksi pyty.. - sängylle ja aloin selailla Seiskaa. Johanna Tukiainen vietti rapujuhlia. Joku missi oli eronnut, uusi heila löytyi jääkiekkoilijasta. Tunnit kuluivat ja ulkona alkoi hämärtää. Seiskakin uhkasi loppua, rikoksesta ei kuulunut mitään. Ratkoin aikani kuluksi Seiskan rikospähkinän. Kukaan ei tullut kysymään olisiko minulla ollut ideoita tämänpäiväisen rikoksen tekijöistä. Ulkona oli pimeää. Sängyssä ei ollut peittoa. Oli kylmä. En ollut syönyt sitten aamupalan, ruokaa täällä ei selvästikään tarjoiltu rikollisille. Valot sammuivat. Vedin pussilakanan päälleni ja suljin silmäni. Patja tuntui puulta. Taisi ollakin. Mietin tältäköhän päähenkilöstä mahtoi tuntua Albert Camusin Sivullisessa? Kului kaksi ikuisuutta ennen kuin nukahdin.

Heräsin aamulla, mahaan sattui. Valtion hotellissa valot laitetaan päälle jo seitsemältä. Jumalauta, mikä aika se sellainen on herätä? Syy herätykselle paljastui; tilapäisen kotini oven luukku aukesi ja ystävällinen käsi tarjosi epäilyttävää pakettia. Odotin että luukku sulkeutui. Lähestyin varovaisesti pakettia varpaisillani. Nuuhkaisin. Tuoksui samalle kuin pizzakuski krapula-aamuna. Taivaalliselle.

Syötyäni annoksen jonka sisältöä en kovasti miettimälläkään enää muista (sanottakoon kuitenkin että se oli hyvää, reissu ei ollut ollut turha), ovi aukesi ja virkapukuinen herrasmies kutsui minut mukaansa. Seurasin. Saavuimme huoneeseen jossa oli toinen herrasmies, valkoinen seinä ja kamera. Toinen herrasmiehistä kehotti seisomaan kameran edessä. Pidän kuvista, joten suostuin oitis. Salama välähti. Seuraavaksi oli vuorossa sormenjäljet, jännitin.

En kuitenkaan koskaan kerennyt otattaa muotteja sormenpäistäni, sillä huoneeseen saapui kolmas virkapukuinen herrasmies ja kysyi mitä tämä tyyppi täällä tekee. Olipa oiva kysymys, muistan ajatelleeni. Miksi en keksinyt kysyä tuota itse? Kolmas herrasmies sanoi herrasmiehille yksi ja kaksi, että tämä kaveri pitää päästää pois, ei tarvita sormenjälkiä. Pidin tästä enemmän kuin kahdesta muusta (ei millään pahalla, olitte kaikki ihan mukavia). Jos tässä vaiheessa joku miettii eikö poliisilaitoksella ollut lainkaan naispuolisia poliiseita - ei ollut. Taisivat olla ottamassa kiinni oikeita rikollisia. Herrasmies numero kolme saattoi minut tavaroideni luokse ja sain takaisin puhelimeni. Se soi. Katsoin ruutua: Äiti soittaa.

"Missä ihmeessä oikein olet?"

- Putkassa.

Hiljaisuus.

Selitin tilanteen. En saanut huutia. Helpotuin.

Keräsin loput tavarani ja poistuin valtion hotellista. Pihalla näin yhden rikostovereistani.

"Et ollut siis sinä?"

- En.

Hiljaisuus.

Soitettiin kolmannelle kaverille, saatiin kyyti. Lähdettiin kotiin.

"Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä."

- Niin.

Hiljaisuus.

Myöhemmin selvisi kuka ystävistämme oli tehnyt omin päin hieman omistusoikeuksien uudelleenjärjestelyjä. Emme ole sittemmin hirveästi jutelleet. Taisi saada ansionsa mukaan. Se riittänee.

Yksi asia jäi kuitenkin ohuesti harmittamaan: Olisin halunnut muistoksi sen mugshot-kuvan.

Jos joku nyt tunnistaa naamani poliisin tietokannan kuvista: En tehnyt sitä, mitä ikinä oletkaan syykseni pistämässä. Jos luet tätä ja saat elantosi valtiolta poliisin leivissä, voisitko katsoa löytyisikö sitä kuvaa vielä? Jos saan sen muistoksi, niin tekin voitte pitää sen. Työaikataulujen suhteen voisitte vähän hioa toimintatapojanne, mutta palvelu oli kuitenkin ystävällistä. Eikä edes maksanut mitään. Kiitos siitä.

"Poliisi ajaa sinisellä autolla. Uaa."
Eppu Normaali - Poliisi Pamputtaa Taas (Aknepop 1978)