Oikealta käännettyä vasemmistolaisuutta

Boat - Ana Karenina (CC BY 2.0)

Olen monesti koittanut miettiä, minkälaisilla toimenpiteillä yhteiskuntaamme voisi muuttaa kaikille parempaan suuntaan. Tällaisten toimenpiteiden pitäisi kuitenkin olla realistisesti toteutettavissa, mutta samalla oikeastaan mistä tahansa näkökulmasta katsottuna oikeudenmukaisia. Ongelma on siinä, että ihmisten näkökulmat oikeudenmukaisuudesta eroavat merkittävästi. Yhden mielestä sosiaaliturvan saaminen ilman työpanosta on väärin, toisen mielestä pakkotyö on vielä sitäkin pahempi. Köyhän näkökulmasta toisen isommat tulot tuntuvat epäreilulta, paremmin toimeentulevan mielestä on väärin joutua elättämään näitä köyhiä. Miten kummassa tällaisesta maailmasta löytyy toimenpiteitä, joihin kaikki ovat edes jossain määrin tyytyväisiä?

Politiikka on jatkuvaa kompromissien tekemistä. Valitettavasti tällaiset kompromissit jäävät monesti puolitiehen, koska molemmat osapuolet roikkuvat liian tiukasti kiinni omissa näkemyksissään. Sen jälkeen saadaan aikaiseksi jonkinlainen sekasotku, joka ei loppujen lopuksi miellytä oikein kumpaakaan osapuolta. Tällaista ryhmäkäyttäytymistä voisi verrata Abilenen paradoksiin; siinä joukko ihmisiä päättää yhdessä tehdä toimenpiteen jota kukaan ei oikeasti edes halua.

Yhteiskuntafilosofiassa ratkaisua etsitään usein altruismista, josta valistusajan filosofit J.S. Mill ja Jeremy Bentham muodostivat utilitarismin käsitteen. Sen mukaan yhteiskunnassa tulisi tehdä päätöksiä, jotka hyödyttävät ja tuovat onnellisuutta mahdollisimman suurelle osalle väestöä. Vaikka ajatus kuulostakin ensialkuun varsin kelvolliselta, on siinä kuitenkin yksi kammottava aukko: Sillä voidaan perustella vähemmistöihin kohdistuvaa sortoa, syrjintää ja väkivaltaa, jos se johtaa valtaosalle ihmisiä parempaan elintasoon.

On silti kuitenkin erikoista, että yhteiskuntapolitiikka on jo vuosisatojen ajan kääntynyt ratkaisussaan juuri altruismin vastakohdan egoismin puoleen. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta egoismilla tarkoitetaan yhteiskuntamallia, jonka ainoa tehtävä on yksilön vapauksien turvaaminen. Liberalistisen aatesuuntauksen edustajat kärkenään John Locke ja Adam Smith ovat sittemmin lisänneet tälle toisen tärkeän tehtävän; ihmisten omistusoikeuksien turvaamisen. Näistä lähtökohdista sai alkunsa moderni kapitalismi.

Kapitalismin perustana on liberalistinen ajattelu, jonka mukaan yhteiskunta hyötyy kaikista eniten silloin, kun jokainen pyrkii ajamaan vain omaa etuaan. Tätä on perusteltu sillä, että yrityksistä vain tehokkaimmat ja tuottavimmat menestyvät, mikä vääjämättä johtaa jatkuvaan teknologian kehitykseen, parempiin tuotteisiin ja matalampiin hintoihin. Siinä on kuitenkin yksi utilitarismin ongelmaa vastaava aukko; se johtaa vääjämättä lopulta myös siihen, että lähes kaikki tuotanto on pienen vähemmistön omistuksessa. Kun utilitaristisessa ajattelussa (jota voidaan nähdä myös kommunismin ja fasismin taustalla) suuri joukko menee vähemmistön edelle, on kapitalismin lopputulos päinvastainen. Kummassakin ajattelumallissa on se ongelma, ettei se ota huomioon koko väestöä. Onnellinen yhteiskunta ei siis voi olla utilitaristinen eikä puhtaasti liberalistinen. Sen pitää olla jossakin näiden kahden välimaastossa ja sitä varten meillä on olemassa laki.

Suomen lainsäädännön tuhansista eri pykälistä löytyisi varmasti moniakin lakipykäliä, joiden muuttamiselle olisi tarvetta. Koko lainsäädännön läpi selaaminen ei kuitenkaan tunnu mielekkäältä ajatukselta ainakaan juuri nyt, joten aloitetaan prosessi yksi kerrallaan. Eihän Roomaakaan päivässä rakennettu.

Ensimmäinen ajatukseni tasa-arvoisemman yhteiskunnan luomiseksi olisi yksityishenkilöiden pääomatuloverotuksen keventäminen erityisesti pienistä pääomatuloista. Vaikka mielestäni progressiivisuutta voitaisiin lisätä astetta kovemmin myös yli 30 000 euroa pääomatuloja tienaavien kohdalta, sellaisen läpivieminen olisi tuskallisen vaivalloinen vääntö siitä saataviin etuihin verrattuna. Tällä hetkellä pääomatuloista maksetaan 30 prosentin pääomatulovero ja 30 000 euroa ylittävältä osalta 34 prosenttia. Ajatuksenani olisi siis se, että veroprosenttia pienennettäisiin alle 30 000 euron pääomatulojen osalta. Tämä tietysti voi kuulostaa erikoiselta verosihteerin sanomana, sillä se lisää suoraan valtion kestävyysvajetta ja pienentää pääomatuloista saatavaa tulovirtaa. Sille on kuitenkin selkeä tarkoitus.

Ensinnäkin pääomatuloverojen osuus koko yksityishenkilöiden tuloveroista on vain noin 8 prosenttia. Valtaosa, eli lähes 92 prosenttia yksityishenkilöiltä kerätyistä veroista koostuu siis ansiotuloveroista ja noin puolikas prosentti Yle-verosta. Kun pääomatuloverojen osuus yksityishenkilöiltä kerätyistä veroista on noin 2,5 miljardia euroa vuosittain, ei sen keventämisestä aiheutuvat menetykset ole valtion budjetin mittakaavassa kovinkaan suuria. Kevennyksen ei edes tarvitsisi olla kovinkaan iso - esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto ehdotti vuosittain 1500 euron verovapautta listatuista yhtiöistä saaduille osingoille. Mielestäni tämä olisi erinomainen aloitus, sillä se kannustaisi suoraan pienempituloisia ihmisiä ryhtymään sijoittajiksi. Se ei myöskään olisi syrjivää suurempituloisia kohtaan, sillä se koskisi samalla tavalla kaikkia sijoittajia. Vaikutus kuitenkin piensijoittajien käyttäytymiseen olisi selvästi merkittävämpi.

Mitä suurempi osa väestöstä sijoittaa erityisesti paikallisiin yrityksiin, sitä suuremmalle joukolle myös näiden yritysten tekemät tuotot jakaantuvat. Kun taas tuotot jakaantuvat takaisin sille osalle väestöä, joka niistä myös suurimman osan kuluttaa, kasvaa samalla yritysten potentiaalinen kenttä uusille investoinneille. Tämä taas lisäisi työllisyyttä, kasvattaisi kulutusta ja toisi lisää verotuloja. Pienessä mittakaavassa tietenkin, mutta tärkeintähän olisi saada pyörä pyörimään oikeaan suuntaan.

Pelkkä kannustin ei itsessään tietenkään riitä, vaan tarvitaan lisää konkreettisia toimenpiteitä suomalaisten sijoitusinnokkuuden lisäämiseksi. Erityisesti pörssisijoittaminen koetaan kasinon kaltaisena uhkapelinä, vaikka niillä ei ole oikeasti mitään tekemistä keskenään. Taloustiedon opetusta tulisi lisätä, pääsyä sijoitusmarkkinoille helpottaa ja pyrkiä sitä kautta saamaan mahdollisimman suuri osa tavallisista työntekijöistä myös edes jossain määrin omistavaan luokkaan. Näin voisimme oikeasti alkaa rakentamaan yhteiskuntaa, jossa olemme kaikki samassa veneessä - sen ikuisen työntekijöiden ja omistajien vastakkainasettelun sijasta.

Kun esitin näitä pohdiskeluja ystävälleni, totesi hän siihen näin; aika oikealta käännettyä vasemmistolaisuutta. Mietin miten oivaltavasti sanottu, sillä sitähän se juuri on. Ja sitä politiikankin pitäisi mielestäni olla. Siis sitä että otetaan molemmista näkökulmista ne parhaat puolet ja mietitään sitten miten ne voitaisiin yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi. Ajatuksesta innostuneena päätinkin, että julkaisen torstaina muutamia vinkkejä pörssisijoittamisen aloittamiseksi. Jos sillä saataisiin vaikka yksikin uusi sijoittaja lisää näille markkinoille, olisi se jo pieni askel eteenpäin tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta.

"Kaikki samassa veneessä kellutaan, läpi avaruuden purjehditaan."
Sakari Kuosmanen - Pieni Sydän (Pieni Sydän 2002)