Jos ihan rehellisesti sanotaan, niin 80-luku oli kyllä omituisen oloista aikaa. Suomessa tuulipukukansa pastellin värisissä kledjuissaan katseli ensimmäisistä väritelevisioistaan kun pitkätukkaiset muusikot revittelivät pelkissä pitkissä kalsareissa kesät talvet. On jotenkin absurdia ajatella, että samaan aikaan kun Ritari Ässä ja Dingo villitsivät Suomessa, Englannissa väsättiin maailmankaikkeuden kovinta lättyä: The Smithsin The Queen Is Dead -albumia.
Vuonna 1986 julkaistu The Queen Is Dead on kahden mestarillisen visionäärin taiteellisen yhteentörmäyksen supernova. The Smithsin kolmas täyspitkä julkaisu oli ensimmäinen Johnny Marrin ja Morrisseyn yhdessä tuottama albumi - ja se näkyy ja kuuluu kaikesta. Siinä missä yhtyeen aikaisemmat levyt The Smiths ja Meat Is Murder olivat vähän sekavia kokonaisuuksia; muutamia helmiä sakeassa meressä, on The Queen Is Dead alusta loppuun täyttä timanttia.
Laulaja-sanoittaja Morrisseyn ja säveltäjä-kitaristi Johnny Marrin välinen kemia on musiikin saralla poikkeuksellista. Sille vetää vertoja korkeintaan McCartneyn ja Lennonin The Beatles tai Watersin ja Gilmourin Pink Floyd. Siinä on kaksi jotenkin niin erilaista ajattelijaa, joiden tuotannossa kuitenkin yhdistyy jakamattomasti molemmat puolet - yhdeksi yhtä suuremmaksi kokonaisuudeksi.
Jos The Smithsin musiikkia ja varsinkin The Queen Is Dead albumia pitäisi kuvailla jollakin osuvalla sanalla, olisi se varmaankin kontrasti. Samalla kun säveltäjä Marr maalailee mitä raikkaampia ja menevämpiä sävyjä, täyttää Morrisseyn monesti melankoliset, masennuksesta ja yksinäisyydestä kertovat sanat tyhjän tilan saumattomasti. Kokonaisuutena tuo varmasti kuulostaa omituiselta, mutta Morrissey sattuukin olemaan lyriikan mahtavampia osaajia. En keksi ketään muuta, joka voisi kirjoittaa niin sarkastisia, ironisia ja jopa ahdistavan surullisia lauluja, saaden ne silti kuulostamaan kaikessa komiikassaan lähinnä ilahduttavilta. Suomalaisista ehkä Gösta tai Juice. The Smithsin tuotannosta loistavin esimerkki on levyn viides raita: Cemetry Gates.
Cemetry Gates on erityisesti Morrisseyn taidonnäyte. Siinä hän maalailee ivallista kuvaa henkilöstä, joka koittaa esittää itseään fiksumpaa lainailemalla toisten sanomisia ominaan. Osansa saavat runoilijat Keats ja Yeats, samalla kun lainaillaan Wildeä ja Shakespearea. Laulaja varoittaa siitä, että aina löytyy joku, joka pystyy kampittamaan tällaiset falskit teeskentelijät. Pohjimmiltaan tarina on kuitenkin ennenkaikkea humoristisen itseironinen, sillä itse laulu plagioi lähes jokaisessa lauseessaan jonkun aiemmin eläneen kirjoituksia. Se leikittelee sanoilla ja yhdistelee sujuvasti vanhaa ja modernia kieltä yhteen tarinaan. Oikein kaiken huipuksi, äärettömän ahkerana lukijana ja kirjoittajana tunnettu Morrissey jätti itse laulun nimeen kirjoitusvirheen, kuin pitkänä haahuilevana keskisormena kaikille tärkeilijöille.
Marrin suurin taidonnäyte on jätetty puolestaan levyn päättävään Some Girls Are Bigger Than Others raitaan. Vaikka se onkin ehkä saanut enemmän huomiota absurdin humoristista lyriikoistaan, on sen todellinen vahvuus Marrin sulavasti leijailevissa kitaramelodioissa. Vaikka tämä teksti on tähän mennessä keskittynyt lähinnä Marrin ja Morrisseyn panokseen, täytyy kuitenkin sanoa, että rumpali Mike Joyce ja basisti Andy Rourke täydentävät kokoonpanon erinomaisesti. Vaikka voisinkin kirjoittaa sanasen jokaisesta levyltä löytyvästä biisistä, varsinkin There Is A Light That Never Goes Out, Bigmouth Strikes Again ja I Know It's Over kappaleista, tulisi tästä blogitekstistä sitten aivan tolkuttoman pitkä kokonaisuus. Jätettäköön niiden arvioiminen siis kuulijalle itselleen.
The Smithsin The Queen Is Dead on albumi, joka puhuttelee kaltaistani sielua niin runollisesti, melodisesti kuin sanomaltaankin. Se on äärimmäisen hyvä levy jota ei voi suositella tarpeeksi. Voin siis kerrankin olla surutta samaa mieltä, kun brittiläisen NME musiikkilehden kriitikot valitsivat sen kaikkien aikojen parhaimmaksi albumiksi.
"I didn't realise you wrote such bloody awful poetry, Mr. Shankly."
The Smiths - Frankly, Mr. Shankly (The Queen Is Dead 1986)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti