Puhu sanoilla jotka ymmärrän

T35... - Brooke Anderson (CC BY 2.0)

Tämän blogitekstin aihe nousi mieleeni, kun luin Iltalehden artikkelia Tähdet, tähdet -ohjelmasta, jossa tuomarina toimiva Maria Veitola kommentoi Erja Lyytisen esitystä negatiivisessa sävyssä pastissiksi. Tuon luettuani jäin pitkäksi toviksi pohtimaan mitäköhän Veitola koitti tuolla sanomallaan viestittää. Pastissi kun on erityisesti kuvataiteessa ja musiikissa käytetty termi, joka kuvaa alkuperäisestä poikkeavaa jäljitelmää. Pastissi eroaa parodiasta siten, ettei se pyri pilkkaamaan alkuperäistä teosta ja plagiaatista siinä mielessä, että se pyrkii olemaan selkeästi alkuperäisestä teoksesta erilainen. Eikö siis termin sananmukaisessa merkityksessä teoksesta tehty cover-kappale ole pastissi silloin, kun se poikkeaa alkuperäisestä tarpeeksi, ollen kuitenkin sille uskollinen jäljitelmä? Ja eikö juuri se yleensä ole cover-kappaleiden tarkoitus? Itse suorituksen tasosta se ei kerro arviointina yhtikäs mitään.

Varsinkin sosiaalisessa mediassa käydyissä keskusteluissa sanojen alkuperäisillä merkityksillä nakataan monesti vesilintua. Olipa kyse sitten rasismista, feminismistä, sosiaaliturvasta tai vaikka monista aatesuuntauksista, niin tulkintoja löytyy yleensä yhtä monta kuin kirjoittajiakin. Se on sinänsä aika kummallista, kun miettii, että yleensä sanoille on aika tarkkaan määritellyt kehykset siitä, mitä niillä tarkoitetaan ja minkälaisessa kontekstissa. Jos halutaan käydä mielekästä ajatustenvaihtoa, täytyy molemmilla osapuolilla olla käsitys siitä, mistä tarkalleenottaen puhutaan. Omien sanojen tai merkitysten keksiminen on kieltämättä varsin hauskaa puuhaa, mutta julkiseen keskusteluun se ei oikein sovi.

Jos vaikka aloitetaan viimeaikoina siitä paljon puhutusta, eli rasismista. Rasismilla tarkoitetaan ihmisen etniseen taustaan tai biologisiin erilaisuuksiin perustuvaa eriarvoista kohtelua, eli syrjintää. Rasismi perustuu siis eriarvoiseen kohteluun sellaisten biologisten ominaisuuksien pohjalta, joihin ihminen ei voi mitenkään itse vaikuttaa. Tästä varsin yksinkertaisesta selityksestä huolimatta rasismikorttia käytetään jatkuvasti puolin ja toisin jos jonkinlaisissa yhteyksissä. Esimerkiksi kriittinen suhtautuminen uskontoon tai maahanmuuttoon katsotaan usein rasismiksi. Suhtautumisen taustalla voi kyllä olla oikeasti rasistisiakin ajatuksia, mutta puhtaasti sanan kieliopillisessa merkityksessä siitä ei ole kyse. Uskontoon kuuluminen ei esimerkiksi ole synnynnäistä, joten uskonnon tai uskonnollisen instituution kritisoiminen ei voi olla rasismia. On kuitenkin syytä huomioida aina asiaan linkittyvä konteksti. Kaikissa uskonnoissa valinnanvapaus ei ole samanlaista. Eli sellaisissa yhteisöissä, jossa uskontoon kuuluminen ei yleensä ole yksilön vapaa valinta, on tällaisen henkilön syrjiminen uskonnon perusteella rasismia. On siis syytä erotella keskenään aatetta ja henkilöä koskeva kritiikki. Sama koskee myös maahanmuuttoa. Maahanmuuttoa ja siihen liittyvää politiikkaa pitäisi voida kommentoida ja kritisoida avoimesti. Toisaalta maahanmuuttajiin kohdistuva syrjintä puhtaasti maahanmuuttajastatukseen perustuen on rasismia.

Toinen vähintään yhtä paljon tulkintoja herättävä sana on feminismi. Tulkitsijasta riippuen sitä käytetään joko tasa-arvon synonyyminä, pelkästään naisien etuja ajavana liikkeenä ja toisinaan jopa kuvaamaan naispuolista sovinistia. Aloitetaan helpoimmasta: Feminismi ja sovinismi ovat toistensa vastakohtia. Ei kuitenkaan siinä mielessä, että miehet olisivat sovinisteja ja naiset feministejä, kuten aina toisinaan saa erilaisilta palstoilta lukea. Sovinismi aatesuuntauksena tarkoittaa ajatusta siitä, että joku henkilö, kansa tai vaikka sukupuoli on luonnostaan toista parempi tai huonompi. Sovinistisesti ajatteleva voi siis olla niin mies kuin nainenkin. Feminismi puolestaan alkoi aatesuuntauksena ajatuksesta parantaa naisten asemaa miehiä vastaavalle tasolle, eli se siis tavoittelee asemaa jossa kumpikin sukupuoli on yhdenvertainen. Radikaalifeminismi ja siihen kärkkäimmillään linkittyvä miesviha, eli misandria, jonka mukaan miehet ovat pilanneet maailman, on siis oikeasti sovinismia ja feminismin alkuperäisen ajatuksen täysi vastakohta. Tarkoittaako feminismi siis tasa-arvoa?

Se on kysymys jota olen pohtinut melkoisesti. Mitä suurempi kuilu sukupuolten välisen tasa-arvon välillä on, sitä helpompaa ihmisten ja varsinkin miesten on feminismiä aatesuuntauksena tukea. Maailmassa on vielä valtavasti valtioita, joissa naisen asema on miehiin verrattuna erittäin sorrettu ja alistettu. Mitä lähemmäksi sukupuolten välistä tasa-arvoa siirrytään, sitä hankalammaksi feminismin käsite monien mielessä muuttuu. On tutkitusti tilastoitu, että esimerkiksi Suomessakaan sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu kaikilla elämänaloilla. Kuitenkin kun tällaisessa tilanteessa puhutaan sukupuoleen jo terminä sitoutuneesta feminismistä, aletaan sitä kokea yhä enemmän uhkana, jossa sen kannattajat muuttuvat mielikuvissa naisten ylivaltaa ajaviksi sovinisteiksi.

Pidän itseäni feministinä. Mitä lähemmäs sukupuolten välistä tasa-arvoa kuitenkin saavutaan, sitä hankalampaa tasa-arvon edistämiseksi on mielestäni käyttää sanaa feminismi. Se on sanana sellainen, johon monet liittävät tunnelatauksen, joka vesittää sanoman alkuperäisen tarkoituksen. Samalla se luo vastakkainasettelua aiheesta, jossa sille ei ole tarvetta. Feminismi-termin käytössä keskustelu meneekin monesti eipäs-juupas -väittelyksi, kun kaksi erilaista tulkintaa osuu vastakkain. Mitä hyötyä siinä vaiheessa on alkaa sivistämään toista osapuolta sanakirjan määritelmällä, kun päässä oleva määritelmä on jo valmiiksi voimakkaampi? Eikö vain voitaisi hitto vieköön puhua kaikkien ihmisten yhteisistä oikeuksista ja velvollisuuksista? Siinä on paljon pienempi tunnelataus ja se on kaikkien osapuolten moraalisesti helpompi hyväksyä. Pohjimmiltaan ainakin alkuperäinen periaate on kuitenkin sama. Tietenkään yhtä hyvää rähinää sillä ei saa aikaiseksi.

Tiedän kyllä, että feminismi-sanan kritisoiminen missään muodossa herättää monissa samanlaisia vastalauseita, kuin itse feminismin käyttäminen jossain toisissa. Ovathan feminismin edustajat aikanaan ajaneet Suomessakin valtavasti merkittäviä tasa-arvoa edistäviä uudistuksia läpi puhtaalla tahdonvoimallaan. Keskustelin asiasta hyvän ystäväni kanssa, joka piti minua täysin sivistymättömänä luolamiehenä, jos en tekstissäni mainitse feminismin nykyisintä akateemista muotoa, eli intersektionaalista feminismiä. Intersektionaalisen feminismin (s. 15-26) tarkoituksena on pyrkiä asettumaan kaikkien syrjintää kokevien vähemmistöjen puolelle, ja toteuttaa tasa-arvoa yhteiskunnallisesti tavalla, johon tasa-arvon mitäänsanomaton käsite ei itsessään pysty.

Nostan käteni pystyyn - en keksi itse aatteelle mitään eettisesti pätevää vastalausetta. Voin vain sanoa, että sen nimi on yhtä osuva, kuin työpaikkani uuden työaika -ohjelmiston työtilan nimi: "Palvelukysynnän hallintatyökalun hankinta -projekti." Yritä siinä sitten käydä fiksua keskustelua, kun toinen osapuoli ei välttämättä osaa edes koko sanaa sanoa. Tai jos osaa, niin ei muista mistä se alkoi, tai mihin se päättyi. Enkä oikeastaan ymmärrä sitäkään käsitystä, miten hankalamman sanan käyttäminen edistäisi tasa-arvon toteutumista. Jos halutaan kaikkien ihmisten tasa-arvoa ajava aate, ja tehdä se oikeasti toimivaksi, täytyy sitä kuvaavan sanan olla lyhyt, ytimekäs ja tarpeeksi neutraali. Tähän onkin monesti ehdotettu suoraan englannin kielen tasa-arvosta väännettyä ekvalismia. Mielestäni se ei kuitenkaan tuo juurikaan mitään uutta suomalaiseen tasa-arvon käsitteeseen, mutta olisi sitä ainakin helpompi kansantajuisesti lobata isolle massalle. Ja eikö se kuitenkin ole lopulta homman perimmäinen tarkoitus? Saada isot massat seisomaan aatteen takana, joka pienentää eriarvoisuutta ja edistää myös vähemmistöjen asemaa. Akateemikot voivat minun puolestani pohtia semantiikkaa keskenään norsunluutornissaan.

Sanojen tulkinta ei rajoitu kuitenkaan vain sosiaalisessa mediassa käytävään keskusteluun, vaan sitä tapahtuu jatkuvasti myös politiikassa ja lainsäädännössä. Esimerkiksi Kelan sivuilla opintotuen määrän sanotaan viimeisimpien lakimuutosten pohjalta kasvaneen, koska opintolainaa saa nykyisin enemmän. Vaikka opintolaina kuuluu yhtenä osana opintotuen kokonaisuuteen yhdessä opintorahan ja asumislisän kanssa, on mielestäni silti vähintäänkin arveluttavaa käyttää lainasta nimitystä tuki. Kyseessä onkin lähinnä poliittinen kannanotto, jolla pyritään perustelemaan opintorahaan ja asumislisään tehtyjä leikkauksia. Sama pätee esimerkiksi sosiaaliturvaan liittyvissä kannanotoissa. Varsinkin kunnilla tuntuu menevän monesti sekaisin, mitä sosiaaliturvalla, työttömyydellä ja kuntouttavalla työtoiminnalla oikeastaan tarkoitetaan. Sanat toimivat siis monesti vallan välineenä, joilla halutaan saada aikaiseksi tiettyjä reaktioita, kieliopillisista merkityksistä niin kauheasti välittämättä. Koska Uuninpankkopoika Saku Timonen kirjoitti aiheesta erinomaisen artikkelin, en syvenny siihen kuitenkaan sen enempää.

Olisiko siis liikaa pyydetty, jos pyrittäisiin varsinkin julkisessa keskustelussa käyttämään sellaisia termejä ja sanastoa, jonka myös toinen osapuoli voi helposti ymmärtää? Vähimmäisvaatimuksena olisi edes se, että kirjoittaja itse ymmärtää käyttämiensä sanojen merkityksen. Monesti kun tuntuu, että edes se ei ole ihan itsestäänselvyys. Kuten Aki Tykki laulussaan sen hienosti ilmaisi; puhu siis sanoilla jotka ymmärrän, runoilla jotka käsitän. Eli tee kuten sanon, älä niin kuin minä teen. Kirjoittaja nimimerkillä: "Jokainen hieno sana on mahdollisuus."

"Sinuun tarvii tekstityksen, salaisuuksien selittäjän, kertojan kaikkitietävän."
Happoradio - Puhu äänellä jonka kuulen (Kaunis minä 2008)